Hur­ja ta­ri­na äi­distä ja vii­si­vuo­tiaas­ta pik­ku­po­jas­ta, jot­ka asu­vat Ikea-ko­ko­luo­kan bunk­ke­ris­sa vail­la to­del­lis­ta kos­ke­tus­ta ul­ko­maail­maan. Sei­nien toi­sel­la puo­len voi­si ol­la maa­pal­lon tu­hon par­taal­le aja­nei­ta ava­ruu­so­lioi­ta, mut­ta to­tuus on vielä­kin raas­ta­vam­pi.

E­lo­ku­va pu­reu­tuu trau­maan ja sen jättämään jäl­ki­pyyk­kiin va­kuut­ta­van pe­rus­teel­li­ses­ti, eikä ky­se ole millään muo­toa ta­va­no­mai­ses­ta ku­vauk­ses­ta. Ko­ko elo­ku­va voi­si ta­pah­tua toi­sen elo­ku­van var­jois­sa tai lop­pu­teks­tien jäl­keen, mikä on omiaan te­rot­ta­maan ta­ri­nan kouk­kua en­ti­sestään.

As­tel­mal­taan roh­kea ja ta­ri­nal­taan kylmäävä draa­ma on pal­jon enemmän kuin ta­va­no­mai­nen laa­tik­kot­ril­le­ri. Hah­mo­jen ede­sot­ta­muk­set ovat yhtä ai­kaa us­ko­mat­to­mia ja tu­kah­du­te­tus­sa pai­na­jais­mai­suu­des­saan us­kot­ta­via. Ta­ri­naa seu­ra­tes­sa eh­tii mo­neen ker­taan unoh­taa kuin­ka kaik­ki mu­ka­na ole­vat tar­vit­si­si­vat apua, eikä vain se hen­kilö, jo­ta sillä het­kellä sa­tu­taan seu­raa­maan. Pa­luu nor­maa­liin elämään ei tässä me­ne täy­del­li­sen te­ra­pian kaa­val­la, mut­ta on yk­si­tyis­koh­dil­taan sitä­kin eläväm­pi ja kaa­rel­taan kieh­to­vam­pi.

Lop­pu­tu­lok­se­na on pai­na­jas­mai­ses­ta al­ku­sysäyk­sestä käyn­nis­tyvä ki­peän ma­kea sel­vi­ty­mis­ta­ri­na, jo­ka is­kee pie­nissä asiois­sa suo­raan suo­neen. Näin elo­ku­van mil­tei sci­fimäi­sestä kuo­res­ta huo­li­mat­ta. Pääo­san Brie Lar­son pal­kit­tiin mai­nios­ta roo­lis­taan Os­ca­ril­la, mut­ta vä­hintään­kin yhtä on­nis­tu­neen hah­mon piirtää Len­ny Ab­ra­ham­so­nin oh­jauk­ses­sa Ja­cob Tremb­lay 5-vuo­tiaa­na poi­ka­na, jo­ka yrittää ymmärtää maail­maa ympä­rillään. Ko­ko­nai­suus on hui­kean hal­lit­tu ja vir­keä jän­ni­tysd­raa­ma, jo­ka poik­keaa eduk­seen ol­len täy­sin oman­lai­sen­sa ku­vaus. Elo­ku­va pe­rus­tuu Em­ma Do­nog­huen ro­maa­niin.