Coe­nin vel­jes­ten de­byyt­tie­lo­ku­va ker­too ta­ri­nan ve­ri­teois­ta jos­sa­kin Tek­sa­sin la­keuk­sil­la tui­ki ta­va­no­mais­ten mo­tii­vien in­noit­ta­ma­na ja pe­rin epä­ta­va­no­mais­ten hah­mo­jen ede­sot­ta­mi­na. Mikään ei ole var­maa tai edes ko­vin it­sestään­selvää ta­ri­nas­sa, jos­sa kaik­ki muu­kin maan­tien ohel­la käy kuu­ma­na.

Na­pa­kas­ti mean­de­roi­va ta­ri­na ihas­tut­taa ker­ron­nan voi­mal­laan ja ky­vyllä par­sia sat­tu­muk­sis­ta vä­kevä ri­kosd­raa­ma. Ko­ko­nai­suus on viih­dyttävä, hi­ki­nen ja ar­vaa­ma­ton kuin sa­luu­nan pöydän al­le si­dot­tu kivää­ri. Elo­ku­va pe­laa gen­reään täy­del­li­ses­ti luo­den elin­kau­ti­sel­ta tun­tu­van ajat­to­man ajan­ta­jun ja an­taen kai­kel­le hä­pei­lemättömän li­mai­sen vii­lun, jo­ka on enemmän juok­su­hiek­kaa kuin pelkkää pin­ta­pa­ti­naa. Ker­to­mus ei tun­nu ai­na lyövän kai­kil­la sy­lin­te­reillä, mut­ta trip­pinä se on kieh­to­va ja esi­kois­työnä hämmäs­tyttävän kypsä.