Poukkoileva ihmissuhdehumppa äidistä, joka luotsaa tytärtään avioliiton rantavesille.
Poukkoileva ihmissuhdehumppa äidistä (Diane Keaton), joka luotsaa tytärtään (Mandy Moore) avioliiton rantavesille. Nuori musiikinopettaja (sittemmin Pukumiehet-sarjan Harvey Spectrenä muistettava Gabrielle Macht) ui vastavirtaan, mutta kuitenkin voittajasuosikiksi.
Hermostuneen poukkoileva hattara sotkee aineksensa kliseistä, mutta kaiken hyperaktiivisuuden ja tavanomaisuuden keskeltä välittyy symppis pokkari, jonka polka-pallot asettuvat lopulta palkitsevasti kartalle. Nimekäs näyttelijäkaarti lisää tarinan mielenkiintoa, mutta elokuvan kipparilla paatti tuntuu olevan vain vaivoin hallinnassa. Kokonaisuus on hämmentävän väkinäinen ja ennalta-arvattava, mutta tästä huolimatta funktionaalisen pöhkö.
Elokuva toi Diane Keatonille aiheellisesti Golden Raspberry -ehdokkuuden vuoden huonoimpana naissivuosana. Muutoinkin elokuva on kerännyt perin surkeita arvosteluita maailmalla, niin ikään ansaitusti. Tässä kelvollisen tavanomaisista aineksista on syntynyt soppa, joka maistuu pahvilta ja saostuu lusikoidessa gelatiiniksi. Syyt tämän näkemiseen ovat vähissä, mutta mikäli elokuva kuitenkin tulee vastaa lennon viihdejärjestelmässä tai netflixien katalogeissa ei ole pakottavaa syytä myöskään juosta toiseen suuntaan.
Formaatin puitteissa erinomainen kuva on vakaa, puuteroitu ja silti kautaaltaan jäsentynyt. Väritoisto on sekin asiallisesti kohdillaan.
Kapea ääniraita toistaa dialogin tasavahvasti ja puhelinmaisen selkeästi.
Ekstroissa kaksi making of -henkistä koostetta (yht. 14 min.) ja musiikkivideo. Kannessa ei yllättäen mainita ikäsuositusta, mutta anti on kyllin kilttiä soveltuakseen likimain kaikille ikäryhmille. (IJ)