80-lu­vun ryhmä­ku­va­ta­ri­noi­den mu­kaan muo­toil­tu draa­ma ka­ve­ri­po­ru­kas­ta, jo­ka ko­koon­tuu mö­kil­le yh­den it­se­mur­hay­ri­tyk­sen jäl­ki­mai­nin­geis­sa. In­ter­ven­tion koh­tee­na on kui­ten­kin ko­ko po­ruk­ka, jos­sa jo­kai­sen elämä kai­paa pientä pa­laut­ta­mis­ta rai­teil­leen.

Lup­sa­kas­ti sol­ju­va draa­ma läväyttää puo­len­tu­si­naa ih­mis­ta­ri­naa pöydäl­le ton­git­ta­vak­si, mut­ta avaa näitä niin tah­dik­kaas­ti, että vyyh­ti mais­tuu enemmän elämältä kuin kaa­van­mu­kai­sel­ta tir­kis­te­lyltä. Lan­gat avau­tu­vat vain löyhäs­ti, ja tar­koi­tuk­sel­li­sen pseu­doin­tel­lek­tuel­lit ha­vain­not ovat ke­vyitä, mut­ta ote on oi­kea.