Ri­kol­li­nen kur­juus tun­tuu tämän pank­ki­keik­kae­lo­ku­van al­ku­puo­lel­la sen ver­ran kli­sei­seltä, että kat­so­jan sit­ko mei­naa lösähtää. Kan­nat­taa kui­ten­kin sin­ni­tellä mu­ka­na, sillä ai­ka har­voin yh­dys­val­ta­lai­ses­sa vä­ki­val­taa ku­vaa­vas­sa elo­ku­vas­sa ku­va­taan ih­meen rea­lis­ti­ses­ti, mi­ten ri­kol­li­suus kie­too yk­silöt sok­ke­loi­hin­sa. Ta­ri­nas­sa vih­ja­taan kop­lan­po­mon pank­ki­val­taa vas­tus­ta­vaan ideo­lo­giaan.

Ehkä ka­na­da­lai­nen tuo­tan­to­pa­nos­tus on tuo­nut ko­ko­nai­suu­teen hie­man jär­keä. Pa­ho­ja ovat vain joh­ta­jat, heidän alai­sen­sa usein po­mo­jaan pelkää­viä sa­dis­te­ja ja kaik­ki lo­put ovat uh­re­ja. Raa­ka ase­tel­ma so­pii al­le­go­riak­si ku­vaa­maan kaik­kia län­si­mai­sia tai vaik­ka minkä­mai­sia ny­ky-yh­teis­kun­tia. Jos­sain on sentään har­maan sä­vyjä, jos­sain ei lain­kaan sä­vyjä.