Har­ry Pot­te­rin si­sar­sa­tu saa kol­man­nen kat­tauk­sen­sa. Bra­va­dol­la avau­tu­va uu­si kap­pa­le on jän­nittävä, haus­ka ja pai­koin jo­pa kos­ket­ta­va. Sil­ti pa­kah­dut­ta­van ko­mea pa­ket­ti uh­kaa jäädä avaa­mat­ta it­se­riit­toi­sen hah­mo­ka­val­kaa­din sekä yhä hi­taam­paa pe­li­kir­jaa nou­dat­ta­van ja oi­keu­denkäyn­nin ta­voin avau­tu­van ta­ri­nan­ker­ron­nan joh­dos­ta.

Tässä luo­te­taan sii­hen, että kat­so­ja ha­luaa ah­mia jo­kai­sen sa­nan ja kes­ki­tytään tar­joa­maan fa­neil­le se tuh­dein ku­vi­tus. Sääs­te­liääm­pi ja te­hok­kaam­pi ker­ron­ta oli­si nyt kui­ten­kin ol­lut jo pai­kaal­laan. Tämä oli­si myös voi­nut ta­lut­taa vä­hemmän vih­kiy­ty­neet kat­so­jat mu­kaan seik­kai­luun. Sinällään kau­nis epi­so­di uh­kuu rak­kaut­ta ja vank­ku­ma­ton­ta ar­vos­tus­ta nyans­seil­le, mut­ta ei ole sa­man­lai­sis­sa mää­rin na­pak­ka, kou­kut­ta­va tai eteenpäin pyr­kivä ker­to­mus. Taia­no­mai­sin te­hos­tein höys­tet­tynä spek­taak­ke­li­na tämä on to­ki ta­paus.