Harvasta sarjasta tai elokuvasta voi sanoa, että kerronnasta ei löytyisi tyhjäkäyntiä, mutta brittipukudraaman aatelisiin kuuluvan Julian Fellowesin Downton Abbeyssä näin vain tuntuu olevan vielä kolmannellakin tuotantokaudella.
Harvasta sarjasta tai elokuvasta voi sanoa, että kerronnasta ei löytyisi tyhjäkäyntiä, mutta brittipukudraaman aatelisiin kuuluvan Julian Fellowesin Downton Abbeyssä näin vain tuntuu olevan vielä kolmannellakin tuotantokaudella. Kahden kerroksen perheeseen siunaantuu tälläkin kaudella runsaasti ilon ja surunhetkiä, mutta sympaattisten hahmojen ja elävien yksityiskohtien periodidraama kantaa myötä- ja vastoinkäymisensä elegantisti.
Kauden ainoa huono puoli on että se on vain kahdeksan jakson mittainen, joten kaikki on jälleen ohi tarpeettoman nopeasti. Onneksi jatkoa seuraa tänä keväänä julkaistavan Ylämaan spesiaalin — ja ajallaan myös neljännen tuotantokauden — muodossa. Sarjassa vieraileva näyttelijä Shirley MacLaine pitää yhtenä sarjan menestyksen syistä sen kykyä tarjoilla tarinansa internet-ajan tempolla, ja näin varmasti onkin. Tähän verrattuna TV:n päiväsaippuat tuntuvat etenevän etanan vauhdilla.
Erinomainen kuva ja ääni. Viimeisen päälle huoliteltu tuotanto pääsee kirkkaana teräväpiirtokuvana hienosti oikeuksiinsa, ja myös äänisuunnittelu on tunnusmusiikista lähtien upeasti kohdallaan. Ekstroissa sarja lyhyitä koosteita sarjan tekemisestä, joiden parasta ja samalla illuusion kannalta häiritsevintä antia on nähdä tuttut kasvot vapaalla. (IJ)