Klikkausjournalismi houkuttaa väärillä lupauksilla, mutta loppujen lopuksi spagettiwesternit osaavat huijata paremmin.
Klikkausjournalismi houkuttaa väärillä lupauksilla, mutta loppujen lopuksi spagettiwesternit osaavat huijata paremmin. Kun julisteessa on nimi Framco Nero ja teksti "Man, pride and vengeance With Django Comes Death!", ei kai muuta johtopäätöstä voi tehdä kuin että länneselokuva olisi tarjolla. Aikalaiskatsojat lienevät olleet huuli pyöreänä, sillä elokuva on versio Prosper Mériméen novellista Carmen, joka on paremmin Bizet’n oopperana tunnettu.
Toki parmalaisten nuoruudenystävien (Nero, Luigi ja Camillo Bazzoni sekä myöhemmin kuvaajalegendaksi noussut Vittorio Storaro) tekemä elokuva on 1800-luvun Espanjaan sijoitettu western kultaryöstöineen, veitsitaisteluineen ja takaa-ajoineen. Huvittavaa silti on, että samoissa maisemissa tehtiin valtaosa oikeista italialaisista lännenelokuvista. Ikävä kyllä Carmen soljuu perin epätasaisesti. Klaus Kinski piristää melodramaattista menoa, mutta vain hieman.
Djangoon tämä liitettiin tuotantoa rahoittaneiden saksalaisten tunnetun Django-intoilun vuoksi. Jos Franco Nero näytteli italialaisessa elokuvassa hattu päässä, luultavasti itse elokuvateatterinomistaja olisi liimannut Django-lisäyksen julisteeseensa.
Keskitason kuva ja ääni. Mukana ovat versiot italiaksi ja englanniksi. Koko elokuvaa mielenkiintoisempi on kaverusten 29 min. dokumentti. Siinä selviää, että vain vanhat kaverit kutsuvat Neroa oikealla etunimellään Francesco. Nero myös kertoo, että hän jätti Warnerin kolmen elokuvan sopimuksen päästäkseen kuvaamaan Carmenia. Ekstroissa ovat myös kaksi traileria ja kuvagalleria. (PS)