"They are taking the children away".
"They are taking the children away". Jos taide-elokuva on tuollaista ja taidemusiikki tällaista, terve tuloa taide! Harva kuvataiteilija on menestynyt elokuvatekijänä. Julian Schnabel nousee 15 vuoden aikana tehdyillä filmeillään jos ei uudeksi Jean Cocteauksi niin ainakin harvinaislaatuiseksi moniottelijaksi.
On hyvin poikkeuksellista, että Suomessa julkaistaan näyttävä A4-kokoinen laitos (elokuvat ja taidekirja), joka sisältää yhden auteurin keskeisen sanoman. Kokoelma nimi on Julian Schnabel: 5 films/15 years.
Kansion ensimmäinen koukutus on tietysti Berlin. Lou Reed kuoli vastikään, ja nuoriso matkailee jopa tammikuussa Saksan pääkaupunkiin.
Reed oli siellä jo hittilevynsä Transformer (1972) jälkeen David Bowien ja Iggy Popin tapaan. Tuottajavelho Bob Ezrin tuotti erinomaisen Berlin-levyn, joka jäi myynnilliseksi flopiksi. Reed tiesi tehneensä mestariteoksen, musiikillisen kuvaelman ja pienoisoopperan, miten päin vain. Pettynyt mestari ei koskaan esittänyt Berlin-materiaalia konserteissaan.
Myytti oli valmis. Ohjaaja Schnabel sai Reedin esittämään levyn putkeen brooklyniläisellä performancelavalla ison bändin kanssa. Levyn tarina on hieno, toki synkkä ja traaginen. Konsertissa tämä materiaali pääsee ehkä kaikkein parhaimmin esille. Mukana on iso bändi, kamarikuoro ja torvisektio. Reedin puhelaulu törmäilee melodisten säkeiden kanssa. Kitaroiden ihmeen jykevät voimasoinnut leikkivät samaa karkeloa herkkien nyanssien kanssa.
Ja kuullaanpa vielä Sweet Janekin. En tosin ymmärrä miksi. Pelkkä Berlinin materiaalikin olisi riittänyt.
Nykykatsannossa voi vain ihmetellä, miksi Berlin-albumi jäi vain kovimpien Reed-diggarien hautomaksi. Näin kävi meidänkin kaveripiirissä, vaikka Bowien, Iggy Popin ja Mott the Hooplen sekä tietysti Velvet Undergroundin levyt soivat ahkeraan vielä pitkälle 1980-luvulle. Mutta ei Berlin. Luulenpa, että yksi pikkuhitti olisi auttanut.
Keskitason kuva lisää miellyttävää dokumentinomaisuutta ja kuvaprojektiot luovat keikkatunnelmaa. Kahdesta erinomaisesti musiikin toistavasta ääniraidasta DTS erottelee paremmin, eikä syynä ole hieman suurempi desibelitaso. (PS)