Takorautaisen lakritsilakumaisista vistoistaan tunnetun Tim Burtonin otanta Roald Dahlin kuuluisasta lastensadusta täyttää odotukset.
Takorautaisen lakritsilakumaisista vistoistaan tunnetun Tim Burtonin otanta Roald Dahlin kuuluisasta lastensadusta täyttää odotukset. Selkäpiitään myöten aito pikkupoika (hyvä Freddie Highmore) löytää käärepaperista maagisen kultaisen lipun, jolla pääsee tutustumaan salaperäisen suklaatehtaan sisuksiin. Tunnelma on seikkailullisen pidättelemätön, tarinan sydän lepattaa lapsenomaisesti paikallaan ja visuaaleiltaan elokuva on mainion malttamaton.
Tarinan burtonvillemaisen kaupungin eksteriöörit ja pikkupojan koti on luonnehdittu upeasti, mutta yllättäen suklaatehtaan erikoistehosteet jättävät kylmäksi siinä missä vuoden 1971 klassikoversion puhtoisen satumainen kuvasto ihastutti vastaansanomatta. Suklaaputous on ehkä tässä aidomman näköinen kuin edellisessä filmatisoinnissa, mutta muutoin atso-värit kuristavat aiemmin satumaista tunnelmaa.
Jopa kohdeyleisö ilmoittaa spontaanisti, että pitää Gene Wilderin klassikkoversiosta enemmän — ennen kaikkea siksi että nyt pääosan suklaatehtailija on enemmän outo ja kylmä kuin hauska ja hullunkurinen. Tarinan askelmerkit menevät nyt pitkälti yksiin edellisen version kanssa, mutta eivät täysin. Eivät varsinkaan lopussa. Tässä Roald Dahlin perikunnalla oli kuulemma vapaat kädet, joten ehkäpä lopputulos on lähempänä kirjailijan toiveita. Elokuvana tämä on kelpo satu, mutta kuitenkin turhan keinomakeutettu.
Erinomainen timburtonmainen kuva on elegantin likainen ja nuhjuinen, mutta samalla terävä ja maanläheisen värikylläinen. Tietokenanimaatiot näyttävät tässä ikänsä, mutta muutoin jälki on kauttaaltaan iskevää ja fantastisen mielikuvituksekasta. Wonka näyttää tässä kolkolta kummajaiselta, enemmän kalalta kuin ihmiseltä, mutta muutoin ihosävyt ovat luontevat.
Äänipuolella tarjolla on sekä alkuperäinen englanninkielinen että suomeksi dubattu versio. Satumainen äänimaisema tahdittaa seikkailua hienosti ja vaikka pelottavimmat burtonmaiset sävyt on karsittu pois on tämä perin jännittävä raita, jolla tuntuu olevan enemmän yhteistä kahden ensimmäisen Batman-elokuvan kuin Gene Wilderin tähdittämän edellisen filmatisoinnin kanssa. Suomidubbi toimii asiallisesti, ja myös laulut on ansiokkaasti käännetty, mutta Willy Wonkan suomiääntä on vaikea yhdistää Johnny Deppiin - ehkä Deppin tuuraaminen olikin varsin vaikea tehtävä.
Runsaissa ekstroissa mm. ohjaajan kommenttiraita, musiikkiraita, traileri ja 10 koostetta. (IJ)