Kolmas haiseikkailu pystyttää Floridan rantavesiin uuden vesipuiston, jonka avajaisiin saapuu kuokkimaan tutun vääräleuan serkku.
Kolmas haiseikkailu pystyttää Floridan rantavesiin uuden vesipuiston, jonka avajaisiin saapuu kuokkimaan tutun vääräleuan serkku. Tämä on kuin Deep Blue Sea ja Jurassic Park yhdessä camp-henkisessä paketissa. Elokuva itsekään ei oikein tiedä pitäisikö haita pelätä vai suojella, mutta katsojan kannalta tämä kaikki kääntyy hupihenkiseksi viihteeksi.
Tappajahain toinen jatko-osa hukkuu helposti massaan osana, jota monikaan ei muista nähneensä. On oikeastaan kunnioitettava kulttuuriteko restauroida tämä puuttuva linkki hain tarinasta. Viihdyttävän energinen ja keskenkasvuinen episodi ei meinaa pysyä uikkareissaan yrittäessään luoda jurassicpark-mittakaavan mukaista visiota tulevaisuuden vesieläinpuistosta. Poikamainen fantasia ja heppoinen säikyttely lyövät tässä kättä hupaisin seurauksin ja vaikka lopputulos ei olekaan täysipainoinen elokuva on se mitä passeleinta kesäviihdettä.
Maailmalla tämä sai ymmärrettävästi murska-arvioita koko saagan sukelluspallona. Pohjakosketus tämä ei kuitenkaan ole kunhan toikkarointiin on varustautunut riittävällä määrällä nachoja, salsaa ja lime-coronaa. Ensimmäisen Tappajahain sijaan tätä kannattaa verrata vaikka Airport-katastrofielokuviin.
Kiitettävä kuva on parhaimmillaan komean skarppi, moitteettoman vakaa ja väritoistoltaan patinoitua ikikesää. Fokuksen osuessa hitusen ohi tai yksityiskohtien dipatessa varjoihin jää anti lähemmäs HD:tä, mutta jälki on kauttaaltaan mukavan filimäistä. Raekohina pysyy sekin verrattain nätisti hallinnassa. Myös elokuvan lavasteet ja kuvaus nousevat hieman yllättäen A-luokkaan vaikka elokuva itsessään on tyylipuhdasta B:tä.
Aikoinaan sekä 3D:nä että 2D:nä nähty seikkailu näyttää nyt 4K:na todennäköisesti paremmalta kuin kummassakaan formaatissa 1980-luvulla. Jokunen otos siellä täällä on selvästi suunniteltu 3D:tä varten jo alkuteksteista alkaen, mutta efektiä ei juuri jää kaipaanmaan.
Ajoittain tilaankin uskaltautuva ääniraita on dialogiltaan selkeä ja selkäpiin hyväilyssään karkeakätinen. Anti on hyvä, joskin dialogia myöten puhtaasti paikkansa ravintoketjussa tuntevaa kesäviihdykettä.