Parhaan elokuvan Oscarilla ja neljällä muulla pystillä palkittu vaivattoman kepeäotteinen draama tarjoilee äidin ja tyttären ympärille rakentuvan kertomuksensa hieman pöhköllä virnistyksellä, mutta läpeensä elämänmyönteisellä asenteella.
Parhaan elokuvan Oscarilla ja neljällä muulla pystillä palkittu vaivattoman kepeäotteinen draama tarjoilee äidin ja tyttären ympärille rakentuvan kertomuksensa hieman pöhköllä virnistyksellä, mutta läpeensä elämänmyönteisellä asenteella.
Elämäntilanteet eivät mene satujen mukaan, mutta nyyhkytyksen tai kauhistelun sijaan vaiheita katsotaan elämänä, ja usein vieläpä asioiden hilpeältä kantilta. Ja mikä parasta, kokonaisuus tuntuu elämältä eikä naurunpaikkojakaan ole missään vaiheessa alleviivattu. Loppua kohden kertomus synkkenee, mutta tällöinkään otetta ei voi väittää vakavaksi. Elokuva saa silti luonnottoman kepeän asenteensa tuntumaan hämmästyttävän uskottavalta.
Debra Winger on tyttärestä tarkan markan kotiäidiksi joutuva tytär ja Shirley MacLaine kypsään ikään ehtinyt isoäiti, joka saa mahdollisuuden elää villiä nuoruuta naapurin kehäraakin playboyn (Jack Nicholson) kanssa. Tyttären miehinä ihan Hessu Hoposta tässä käyvä Jeff Daniels ja hilpeän vaivaantuneena rakastajana John Lithgow. Danny DeVito täydentää köörin eräänlaisenä mykkänä kertojana, joka haluaa vain ihailla isoäitiä etäältä.
Alkukuvissa voimakkaan utuiseksi vedetty kuva paljastuu pitemmän päälle varsin erottelukykyiseksi ja hallituksi esitykseksi. Siisti ääniraita välittää dialogin puhtaasti ja tunnelmatkin yllättään hyvin siitä huolimatta että anti painottuu havaittavasti keskikanavaan. Soljuva musiikkiraita pusyttelee muutaman nuotin päiväsaippuoiden ylläpuolella, mutta ei tavoittele Love Storyn sfäärejä. Ekstraton. (IJ)