Jos jo­kin elo­ku­va, niin tämä to­teut­taa kuu­lua sa­non­taa “­so­ta on po­li­tii­kan suo­ra jat­ke”. Kun­nian po­lut ei jää pelkäk­si pa­si­fis­ti­sek­si elo­ku­vak­si, vaan toi­mii myös kylmänä tut­kiel­ma­na so­dan psy­ko­lo­gias­ta ar­mei­jan sisällä.

Kyl­myy­den ja etäi­sen näkö­kul­man al­la on oh­jaa­ja Stan­ley Kub­ric­kil­le omi­nai­seen ta­paan syk­kivää lämpöä ja tun­tei­ta. So­ta mer­kit­see ää­rimmäi­siä tun­tei­ta, mut­ta vaa­tii myös ää­rimmäistä hil­lintää.

Kun­nian po­lut ku­vaa hy­vin en­simmäi­sen maail­man­so­dan mie­lettö­myyttä, sillä so­taa ei oli­si edes tar­vit­tu. Venäjän heik­ko tsaa­ri pa­ko­tet­tiin tu­ke­maan slaa­vi­lai­sia vel­jiään Ser­bias­sa. Kuu­los­taa­ko tu­tul­ta.

Saat­taa to­sin ol­la, että so­ta syt­tyi lo­gis­tii­kan ke­hit­ty­mi­sen vuok­si. Jouk­ko­ja kul­je­tet­tiin ju­nin, jo­ten lii­ke­kan­nal­le­pa­not pan­tiin toi­miin ikään kuin va­ro­toi­mi­na. Ydin­so­dan pe­lon il­ma­pii­rissä elo­ku­vat­tu teos pys­tyy näin oh­jaa­maan kat­so­jan aja­tuk­sia jo tu­le­vai­suu­teen. Jos tek­nii­kan in­no­vaa­tio joh­taa täy­sin tar­peet­to­maan so­taan, mi­hin eks­po­nen­tiaa­li­ses­ti kas­va­va te­koä­ly meidät vielä joh­taa­kaan. Ai­na­kaan elo­ku­va klas­si­koi­ta se ei luo­ne.