John Car­pen­te­rin kult­ti­kau­hue­lo­ku­va hön­kii pie­nen ka­li­for­nia­lai­sen ran­ta­kau­pun­gin asuk­kai­den nis­kaan et­sien hy­vi­tystä sa­dan vuo­den ta­kai­sil­le ta­pah­tu­mil­le. Maal­le vas­ta­tuu­leen vyö­ryvä us­va pistää pei­lit tä­ri­semään, koi­rat hauk­ku­maan ja tuo­lit liik­ku­maan it­sestään, eikä tästä kestä kauaa en­nen kuin kouk­kukä­ti­set aa­veet kol­kut­ta­vat jo ovel­la.

Car­pen­ter on­nis­tuu luo­maan viih­dyttävän jän­nittävän tun­nel­man, vaik­ka en­nus­mer­kit jäävät ir­ral­li­sen ge­nee­ri­sik­si ja eta­nan no­peu­del­la liik­ku­vat mur­ha­mie­het­kin var­sin peh­mok­si uhak­si. Myös hah­mot jäävät ta­va­no­mais­ta­kin lat­team­mik­si sät­ky­nu­keik­si, mut­ta toi­saal­ta näin väl­tytään tar­peet­to­mal­ta draa­mal­li­sel­ta pai­no­las­til­ta. Ja­mie Lee Cur­tis lif­taa tiensä kiel­pos­kes­sa vaa­ra­ti­lan­tees­ta toi­seen, ja ra­dioa­se­man omis­ta­va yh-äi­ti (Ad­rien­ne Bar­beau) saa ta­hat­to­man haus­kan het­ken pe­rus­tel­les­saan mik­sei hän tul­lut pe­las­ta­maan poi­kaan­sa. B-luo­kan elo­ku­va eh­dot­to­mas­ti, mut­ta sel­lai­se­na pe­rin kat­so­mis­kel­poi­nen ta­paus.