Rau­hal­li­ses­ti hen­gittävä ta­ri­na elämästä työläis­kort­te­lis­sa ver­rat­tain tuo­reen tu­lok­kaan ken­gistä kat­sot­tu­na. Phi­lip Sey­mour Hoff­man on mies, jo­ka yrittää vai­val­loi­ses­ti pitää elämänsä lan­gat kä­sissään ja vai­mon­sa tyy­tyväi­senä vaik­ka lan­ka­kerä ha­joaa vä­hi­tel­len omaan mah­dot­to­muu­teen­sa. Ta­pah­tu­mien käyn­nis­ti­menä toi­mii Tak­si­kus­kin liian mon­ta ker­taa näh­nyt pa­ris­kun­nan poi­ka, jo­ka hank­kii it­seltään nir­rin pois vaik­kei isä­puo­lel­la ole va­raa mak­saa hau­ta­jai­sia.

Mus­tan draa­man suun­taan tait­tu­va ker­to­mus on omin­ta­kei­sen virt­ty­nyt epi­so­di, jon­ka pääo­saan Hoff­man on nap­pio­su­ma. Pian elo­ku­van Sun­dan­ce-fes­ti­vaa­leil­la jär­jes­te­tyn en­si-il­lan jäl­keen kuol­lut Hoff­man on tässä toi­min­nan kes­kiössä mie­henä, jo­ka yrittää toi­mia oi­kein vaik­kei it­sekään tun­nu ai­van us­ko­van mah­dol­li­suuk­siin­sa. Par­ras­va­lo­ja puo­les­taan pitää hä­nen vai­mon­sa (Mad Men -sar­jas­ta muis­tet­ta­va Ch­ris­ti­na Hend­ricks), jo­ka is­tuu ta­ri­nan kes­kiössä ve­te­lemässä lan­ko­ja tietämättä tar­kal­leen mitä nii­den päästä löy­tyy.

E­lo­ku­va pe­rus­tuu Pe­te Dex­te­rin esi­kois­ro­maa­niin (1983), jos­ta Mad Me­nin Ro­ger Ster­lin­ginä par­hai­ten tun­ner­ry John Slat­te­ry ha­lu­si tehdä en­simmäi­sen elo­ku­van­sa. Elo­ku­vas­sa kir­jai­li­jan ääntä kan­taa suo­rim­min Ric­hard Jen­kin­sin näyt­te­lemä leh­ti­mies, jo­ka kir­joit­taa kort­te­lin ih­mis­ten lan­kee­muk­ses­ta proo­sal­li­sin sa­noin ja kyntää it­se yhtä syvällä ihan­tei­den ta­ka­na. Jen­kin­sin roo­li jää elo­ku­vas­sa jok­seen­kin ir­ral­li­sek­si, mut­ta sen mer­ki­tys tun­tuu avau­tu­van wi­ki­pe­dian kaut­ta kun sel­viää, että leh­ti­mie­henä työs­ken­nel­lyt Dex­ter kään­tyi kir­jai­li­jak­si elo­ku­van lop­pu­koh­taus­ta muis­tut­ta­vien ta­pah­tu­mien myötä. Elo­ku­van lop­pu on siis sen in­noit­ta­neen kir­jan al­ku­sysäys, ja sa­mal­la elo­ku­van dy­naa­mi­sin ja ar­voi­tuk­sel­li­sin pa­la.

Aiem­min vain muu­ta­man Mad Men -sar­jan jak­son oh­jan­nut Slat­te­ry oh­jaa lai­vaa var­moin el­kein ja an­taa hah­mo­jen­sa hen­gittää. Dex­ter ja ko­mea näyt­te­lijä­kaar­ti puo­les­taan pitävät huo­len siitä, että nämä eivät vai­ku­ta pa­kas­ta ve­de­tyiltä kli­seiltä. Elämän­ma­kuis­ta ar­voi­tuk­sel­li­suut­ta huo­ku­va ta­ri­na on kieh­to­va ja sä­vy ko­mean rou­hea, mut­ta se on­ko tämä hyvä elo­ku­va on hy­vin pitkäl­ti ma­kua­sia. Kli­sei­den kans­sa flirt­tai­le­va ja fars­si­mai­suu­del­ta täpäräs­ti vält­tyvä elo­ku­va on ai­na­kin hy­vin eri­lai­nen ku­vaus hy­vin mie­len­kiin­toi­sis­ta ih­mi­sistä.