To­si­ta­ri­na vuo­den 1988 olym­pia­lai­sia koh­ti har­joit­te­le­vas­ta pai­ni­jas­ta Mark Sc­hul­zis­ta (C­han­ning Ta­tum), jo­ka saa it­sel­leen rik­kaan suo­je­li­jan teol­li­suus­su­vun ve­sas­ta John E. Du Pon­tis­ta (tun­nis­ta­mat­to­mak­si mei­kat­tu Ste­ve Ca­rell). Kylmä­kis­koi­nen draa­ma esit­te­lee pe­lon­se­kai­sin tun­tein var­joi­hin jämähtä­neen pai­ni­lu­pauk­sen ja tästä kiin­nos­tu­van jää­pat­saan, jol­la on kaik­ki re­surs­sit ja omat ki­peä­no­loi­set mo­tii­vit ta­soit­taa tietä pal­kin­to­pal­lil­le.

Sen enempää it­se elo­ku­va kuin le­vyn ekst­rat­kaan eivät ker­ro to­si­ta­ri­naa ko­ko­nai­suu­des­saan, mut­ta ta­ri­nan dra­maat­ti­set kään­teet tun­tu­vat me­nevän as­kel­merk­kien mu­kaan. Myös hah­mo­jen sie­lun­mai­se­maa maa­laa­vat koh­tauk­set, ku­ten vel­jes­ten koh­taa­mi­nen alun pai­ni­sa­lil­la ja mil­jonää­rin äi­dil­leen jär­jestämä pai­ninäytös, toi­mi­vat te­hok­kai­na vih­jeinä hah­moi­hin, mut­ta näi­den tar­joa­ma tart­tu­ma­pin­ta jää lo­pul­ta vähäi­sek­si. Tämä etäi­syys ja kyl­myys voi­vat hy­vin­kin an­taa hah­mois­ta to­den­mu­kai­sen ku­van, mut­ta sa­mal­la ta­ri­na jättää hel­pos­ti kylmäk­si.

E­lo­ku­va tun­tuu ole­van kiin­nos­tu­neem­pi pai­ni­ja­vel­jes­ten, Mark ja Da­ve Sc­hult­zin (Ta­tum ja Mark Ruf­fa­lo), ta­ri­nas­ta kuin vä­hintään­kin ek­sent­ri­sestä mil­jonää­ristään. Va­lin­ta on ve­ri­nen lop­pu huo­mioi­den ehkä in­hi­mil­li­ses­ti oi­keu­den­mu­kai­nen, mut­ta kat­so­mis­ko­ke­muk­se­na tämä on sil­ti ah­dis­ta­va ja etäi­sen ir­ral­li­nen tai­val. Tun­nel­ma on sa­ma kuin seu­rai­si tu­li­vuo­ren juu­rel­le asu­maan jää­neitä ih­mi­siä, jot­ka eivät ota va­roi­tus­mer­keistä on­keen­sa. Eikä Du Pont kai­kis­ta tie­dois­ta pää­tel­len ol­lut mikään Pom­peii.

Ta­ri­nan kol­man­nek­si pyöräk­si, to­ki osal­taan myös moot­to­rik­si, tässä ase­tel­tu Du Pont jää tur­han pitkäl­ti sta­tis­tik­si, ja mie­hen toi­min­ta si­ten vielä­kin enemmän ar­voi­tuk­sek­si kuin to­sielämässä tun­tuu ol­leen. Leh­ti­tie­to­jen mu­kaan eris­tyk­sissä kas­va­nut, äi­tinsä hyväk­syntää ja­non­nut ja kun­niaa os­ta­maan pyr­ki­nyt mies ei tun­nu tässä omaa­van yhtään hy­vittävää te­kijää muu­toin kuin ha­luk­kuu­ten­sa kaa­taa ra­ho­jaan pai­niin. Myös osa mie­hen vä­rikkäim­mistä piir­teistä mo­lem­mat ki­vek­set vaa­ti­nees­ta lap­suu­den he­vos­tur­mas­ta ja muut­to­lin­tu­jen par­ven ta­pat­ta­mi­ses­ta tai­kuu­den pe­los­sa ai­na piir­ros­ha­mo­jen ja nat­sien nä­ke­mi­seen jää tässä pois. Kai­ken ta­ka­na tun­tuu ol­leen hoi­ta­ma­ton mie­li­sai­raus, jon­ka lä­hellä ol­leet ih­mi­set oli­vat val­mii­ta ohit­ta­maan dol­la­rin­ku­vien vuok­si.

Ta­ri­na on hur­ja ja to­teu­tus on kylmäävä, mut­ta kieh­to­vak­si elo­ku­vak­si tämä bo­tok­sid­raa­ma ei ai­van yllä, Os­car-eh­dok­kuuk­sis­taan huo­li­mat­ta.