Bronson Clubia ei voi moittia yrityksen puutteesta.
Bronson Clubia ei voi moittia yrityksen puutteesta. Viime vuosina tuotantoyhtiöltä on nähty Sauna, Reindeerspotting, Veijarit, Elokuu, Ella & Aleksi sekä muita pienen budjetin fiktioita. Tulokset ovat vaihdelleet, mutta nyt näyttää paremmalta. Sekä äskettäin ensi-illassa ollut Samuli Valkaman hillityn kepeä Hulluna Saraan että Teppo Airaksisen räväkkä Kulman pojat lupailevat omalta osaltaan, että Suomessakin on löytymässä osaamista romanttisen komedian saralta.
Kulman pojat on iskevästi käsikirjoitettu, joustavasti kuvattu ja erinomaisesti näytelty kaverikomedia ikinuorista futisfaneista. Peliväline ja viherkenttä vetävät pallopoikia puoleensa – ainakin katsojina ja kannattajina. Polvihousuiset penkkiurheilijat ovat henkeen ja vereen pikkupaikan oman joukkueen, Kulman pallon, miehiä.
Verivihollisena Kulman pallolla on kilpaileva seura AC United, etenkin sen saadessa vahvistuksen maajoukkuetason paluumuuttajasta, Tuukka Tiensuusta. Tuukan roolissa Jussi Vatanen karistaa tyylikkäästi harteiltaan Putouksen sketsihahmojen, Mr. Mallorcan ja Varamiehen, halvat maneerit ja osoittautuu kelpo näyttelijäksi, jolla on tulevaisuudessa hyvä sauma jopa kokonaista elokuvaa kantaviin päärooleihin.
Kulman poikien dynamo on pienen pojan yksinhuoltaja Komentaja (energiapommi Joonas Saartamo), joka ei kaihda keinoja vastustajan henkisessä ja tarvittaessa fyysisessäkin nujertamisessa. Typerimmissäkin tempauksissa Komentajaa peesaa Sarttila (tuore ja iloinen yllätys Janne Ravi), lapsenomainen iso mies, jonka bravuuri on järjestysmiesten läpipujottelu nakujuoksuna kentän halki. Täydennysmiehenä huutosakissa toimii Terho (sinisilmäisen sympaattisen, mutta vikkeläliikkeisen nuorukaisen roolissa Antti Väre). Terho työskentelee pikkukaupungin ainoassa urheilukaupassa ja elättelee vielä tähtiurheilijan haaveita, jotka vanhemmilta kavereiltaan ovat jo haihtumassa.
Urheiluvälineliikkeessä on suojatyöpaikka myös mainion Eero Ritalan esittämällä keskushenkilö Petrillä. Petristä tulee hieman yllättäenkin, käsikirjoituksen luontevassa juoksutuksessa, elokuvan ensirakastaja hänen ihastuessaan pallokentän laidalla pikkujunnuja valmentavaan Emmiin (roolissa järisyttävän hyvä Lotta Kaihua). Kulman pallon futisfanien joukossa epäilyksen ja joskus järjenkin ääntä edustaa urheilukaupan esimies Vesander (tulkitsijana persoonallista kulttihahmoa vakuuttavasti kokoon työstävä Ville Tiihonen). Vesanderilta irtoaa Kulman pallopojille niin hyviä kuin huonojakin neuvoja joka tarpeeseen ja usein ilmankin. Mainio tyyppi, jonka ympärille voisi rakentaa toisenkin tarinan.
Teppo Högmanin karuissa videosävyissä mutta kuitenkin ilmeikkään toimivasti kuvaama Kulman pojat ihastuttaa varmasti muitakin kuin urheiluhulluja. Nuorten aikuisten ja keski-ikäistyvien pelipoikien toilailut ovat ehkä junttimaisia ja toki ne herättävät myötähäpeää. Mutta esittäjäporukan keskinäinen kemia ja hauskanpito tarttuvat väkisinkin jalkapallokatsomosta myös elokuvateatterin katsomoon.
Ensikertalaisena ohjaava Teppo Airaksinen on haalinut kokoon sporttisen kentällisen näyttelijöitä. Muiden jatkoksi lahjakas Samuli Niittymäki tekee ilmeikkäin vedoin vierasjoukkueen kannattajasta luonteikkaan ja muistettavan sivuhenkilön. Lämpöä kotijoukkueen kohtauksiin tuo myös Eija Ahvo – eihän Joonas Saartamo näyttelisi ilman äitiään.
Käsikirjoittajia Jaakko Kajánia ja Airaksista voi kiittää siitä, että kertomus kasvaa vaatimattomista lähtökohdistaan eri osasiaan suuremmaksi. Juonenkäänteet ovat arkisen leikkisiä, mutta yksityiskohdissaankin täyteläisiä. Jokaisella jaksolla ja välikuvallakin on merkitys ja suhde tarinan kokonaisuuteen. Joutilaita ja joutaviakin hahmoja liikutellaan kiehtovasti. Vuoropuhelu on ronskia, rikasta ja tauotonta. Mikä parasta, koko esittäjäkaarti uskoo pähkäpäisimpiinkin repliikkeihin kuin Shakespearen silosäkeisiin.
Poikamaiset kotkotukset ovat Kulman pojissa totta kai etusijalla, mutta Lotta Kaihuan Emmi osoittautuu paitsi hyväksi jätkäksi, myös miesylivoimaa vastaan puolensa pitäväksi, itselliseksi naishahmoksi. Kaihuan ja Eero Ritalan raikasta rakastavaisten yhteispeliä on nautinto seurata. Kulman pojille jalkapallo on herkkä kontaktilaji – kuten näytteleminenkin.
Kun komedialla on vielä sydän paikallaan ja elastinen käsitys rakkaudesta, onnistuu Kulman pojat tuomaan kesän ja nurmen tuoksun talvenkin keskelle. Tommi Läntisen tarttuva teemalaulu Minä ja Jari toimii täysillä juuri hellyttävässä hölmöydessään. (HB)