Paul Thomas Andersonin uusin elokuva on aina katsottava.
Paul Thomas Andersonin uusin elokuva on aina katsottava. Ikävä kyllä nyt tämä uusin ei monenkaan mielestä ole katsottava. Minusta se on.
Inherent Vice ei muistuta mitään näkemääni elokuvaa, vaikka sen voikin ottaa hauskana pastissina 1940-ja 1950-lukujen film noirista, 1970-luvun television poliisisarjoista sekä hippiaatteen lopunajoista, joilla oli Charlie Mansonin kasvot.
Se siirtää elokuvaan lopulta aika pitkälle yksi yhteen Raymond Chandlerin legendaaristen Philip Marlowe –romaanien juonenkulut, joista ei edes itse kirjailija luultavasti ollut viskipäissään tietoinen. Kaikki on alistettu tunnelmalle. Täyttä chandleria on lähtötilannekin, mahtimiehen kadonnut tyttöystävä.
Andressonin ratkaisut panevat ajattelemaan, kuinka kaikki on suodatettu 1960-luvun lopun huumehallusinaatioiden läpi. Toisin sanoen se, miltä päähenkilö Doc Sportellosta todellisuus tuntuu lievän happomatkan vääristämänä. Tämäkin olettamus valuu tavallaan hiekkaan, koska Doc tyytyy polttelemaan ruohoa.
Kerrankin voi yhtyä levyn takakannen kommenttiin, joka on lainaus New York Timesin Stephen Holdenilta: ”Tee olosi mukavaksi ja astu virtaan”.
Vaikka elokuvasta ei pitäisikään, Joaquin Phoenixin luoma hippiyksityisetsivä Doc Sportello jää varmasti muistiin. Eikä Josh Brolinin makaaberi etsivä Bigfoot Bjornsen jää paljon jälkeen.
Tosielämän rikoksissa ja huumehörhöilyissä ei liene mitään hauskaa, mutta nyt parodia onnistuu: sille nauraa tarpeeksi monta kertaa ja lujaa. Se uppoaa ainakin minuun ajankohtaisella tavalla, sillä se tekee yhdysvaltalaisen elämän mallin täysin naurunalaiseksi.
Jo elokuvan nimi naurattaa: Luontainen pahe.
Laadukas kuva ja ääniraita. Ekstroissa 11 min. dokumentit. (PS)