A­sia Ar­gen­ton oh­jaa­ma, kä­si­kir­joit­ta­ma ja täh­dittämä esi­koi­nen Scar­let Di­va on täyttä sek­siä, huu­met­ta ja vä­ki­val­taa. Se on ää­rimmäi­sen eroot­ti­ses­ti la­dat­tu elo­ku­va, jon­ka sydän syk­kii kuin jat­ku­vas­sa pi­ka­ke­lauk­ses­sa. Van­han lii­ton tun­tei­den pa­lo ja heh­ku herää ny­kye­lo­ku­vas­sa – edes ita­lia­lai­ses­sa – va­li­tet­ta­van har­vak­sel­taan.

Ju­tut ete­nevät ker­rok­sis­sa epä­loo­gi­ses­ti, määrät­tyä mys­ti­syyttä on tuo­tu mik­saa­maan tu­los­ta. Elo­ku­va­maail­man ne­ga­tii­vi­sia puo­lia kär­jistämällä on luo­tu var­sin ää­rimmäi­nen ku­va työelämän suh­teet­to­muu­des­ta. Nai­se­lo­ku­van­te­kijän al­le­vii­vaa­va ker­ron­ta nuo­ren naisnäyt­te­lijän hyväk­sikäytöstä se­tien kes­kellä ei jää epä­selväk­si. Nai­vis­ti­set piir­teet la­tis­ta­vat kirk­kaim­man terä­vyy­den. Sil­ti­kin am­ma­tin­va­lin­taa har­ki­tes­sa Scar­let Di­va voi­si so­pia pe­lot­teek­si.