Pääo­san täh­tien mu­siik­ki­vi­deoi­den ympä­ril­le ra­ken­net­tu pon­ne­ton draa­ma me­nes­tyvästä lau­la­jas­ta (Dia­na Ross), jo­ka nyt vuo­sien jäl­keen yrittää op­pia tun­te­maan ai­koi­naan taak­seen jättämänsä tyttä­ren (B­ran­dy). Tytär osoit­taa sa­man­lai­sia lah­jo­ja kuin äi­tinsä ja läh­tee tämän mu­kaan New Yor­kiin to­teut­taak­seen unel­man­sa.

E­lo­ku­van tiu­haan vil­je­lemät mu­siik­ki­nu­me­rot ovat kieltämättä 5.1-ää­ni­rai­dal­ta tois­tet­tu­na nau­tin­nol­lis­ta kuun­nel­ta­vaa, mut­ta eivät kylläkään jätä pal­joa ai­kaa minkään­lai­sen ta­ri­nan ker­to­mi­seen. Kli­sei­sen yllä­tyk­setön ja ir­ral­li­sis­ta koh­tauk­sis­ta koos­tet­tu elo­ku­van­ta­pai­nen – ei edes ni­mensä ve­roi­nen täh­tias­tei­kol­la.