Syn­kis­te­lyyn tai­pu­vai­nen per­so­noi­tu­jen kir­jei­den laa­ti­ja (Joa­quin Phoe­nix) la­taa tie­to­ko­neel­leen uu­ni­tuo­reen te­koä­lyoh­jel­mis­ton, jo­ka al­kaa joh­da­tel­la miestä rik­kaam­man — mut­ta ei välttämättä lo­pul­ta täy­si­pai­noi­sem­man — elämän pa­riin. Scar­lett Jo­hans­so­nin ää­nellä pu­hu­va en­ti­teet­ti saa Si­rit ja Cor­ta­nat vai­kut­ta­maan lo­bo­to­mia­po­ti­lail­ta ana­ly­soi­des­saan mie­hen mieltä tämän sähköi­sen hen­kilöl­li­syy­den poh­jal­ta ja kau­hoes­saan lisää tie­toa aja­tuk­sen lail­la toi­mi­vas­ta in­ter­ne­tistä.

Kau­nis ja oma­peräi­nen elo­ku­va pu­noo kieh­to­van tut­kiel­man ih­mi­selämästä ja eri­tyi­ses­ti tun­tei­den mer­ki­tyk­sestä sen muo­vaa­ji­na. Tois­ten ih­mis­ten tun­tei­den tulk­ki­na leipänsä an­sait­se­va mies hu­rah­taa täy­sin uu­teen te­koä­lyo­len­toon, jo­ka täyttää hämmäs­tyttävän hel­pos­ti ki­vu­liaan tyh­jiön hä­nen elämästään. Kei­no­te­koi­nen pu­nou­tuu päivä päivältä enemmän to­del­li­seen maail­maan, eikä eroa näi­den vä­lillä pian enää ha­lua tehdä. Näin siitä huo­li­mat­ta, että en­dor­fii­nien al­la väi­jyy pel­ko ma­sen­nuslääk­kei­den ta­voin lei­ka­tus­ta elämästä.

Es­teet­ti­ses­ti hiot­tu ja aja­tuk­sel­la ete­nevä elo­ku­va my­kistää il­ma­val­la, mut­ta täsmäl­li­sellä ot­teel­laan ja rau­tai­sel­la ai­hee­seen­sa pa­neu­tu­mi­sel­la. Hyvä elo­ku­va tar­joaa ajat­te­le­mi­sen ai­het­ta, mut­ta vain poik­keuk­sel­li­nen elo­ku­va ky­ke­nee esittämään näin mo­ni­ta­hoi­sen tut­kiel­man, jo­ka tun­tuu huo­mioi­neen kaik­ki ta­ri­nan­sa mah­dol­li­set po­lut il­man, että mikään tun­tuu val­miik­si pu­res­kel­lul­ta. Rau­hal­li­sen fi­lo­so­fi­nen elo­ku­va tar­joaa hie­non aja­tus­mat­kan, jo­ka mais­tuu kai­kes­ta ih­meel­li­syy­destään huo­li­mat­ta us­kot­ta­val­ta ja oi­val­ta­val­ta elämältä. Elo­ku­van kä­si­kir­joi­tus on pal­kit­tu sekä Os­ca­ril­la, että Gol­den Glo­bel­la.