Ch­ris­ti­ne Chub­buc­kin to­si­ta­ri­naan pe­rus­tu­va elo­ku­va pu­reu­tuu pii­kikkää­seen ai­hee­seen ma­sen­nuk­sen kans­sa kamp­pail­lees­ta tv-toi­mit­ta­jas­ta, jo­ka pää­tyi am­pu­maan it­sensä suo­ras­sa lä­he­tyk­sessä vuon­na 1974.

E­lo­ku­va esit­te­lee hah­mon­sa har­kit­se­vas­ti ja luo vas­toinkäy­mis­ten eta­pit us­kot­ta­vas­ti. Kaik­ki yk­si­tyis­koh­dat tun­tu­vat avau­tu­van to­tuu­den­mu­kai­ses­ti eikä elo­ku­val­li­sia va­pauk­sia ole käytännössä otet­tu. Ajoit­tain ker­ron­ta käväi­see muu­ta­man sydä­men is­kun ver­ran ke­peämmällä puo­lel­la ar­jen ab­sur­diut­ta li­pai­se­vien ha­vain­to­jen kaut­ta, mut­ta nämä on to­teu­tet­tu tah­dik­kaas­ti ja va­ka­vaa il­mettä rik­ko­mat­ta.

Sun­dan­ce-e­lo­ku­va­juh­lil­la en­si-il­tan­sa saa­nut elo­ku­va ei ole suo­ra­nai­ses­ti vai­keaa kat­sot­ta­vaa, eikä toi­saal­ta lain­kaan ai­heel­laan mässäi­levä. Tästä huo­li­mat­ta ker­ron­ta jää hel­pos­ti etäi­sek­si, me­kaa­ni­sen us­kot­ta­vak­si dra­ma­ti­soin­nik­si.