Ohjaaja Mike Leigh on eräänlainen englantilainen vastine Woody Allenille ja Ranskan Eric Rohmerille, ihmissuhteita viehättävällä tavalla vatvoville, ahkerille elokuvantekijöille.
Ohjaaja Mike Leigh on eräänlainen englantilainen vastine Woody Allenille ja Ranskan Eric Rohmerille, ihmissuhteita viehättävällä tavalla vatvoville, ahkerille elokuvantekijöille.
Leigh on kolmikosta kuitenkin lähimpänä tavallisen ihmisen arkitodellisuutta, jossa persoonallisuustekijöiden lisäksi on otettava huomioon myös henkilöhistoria ja ympäröivät olosuhteet.
Uranaisia on kirkas, selväjärkinen komedia, taas upea työ tekijältä, jonka edellinen, äidin ja adoptioon luovutetun tyttären tapaamisesta kertova Salaisuuksia ja valheita voitti Cannesissa Kultaisen palmun. Uranaisia kertoo Hannahista ja Anniesta, vanhoista ystävyksistä, jotka tapaavat Lontoossa pitkän tauon jälkeen.
80-luvulla tytöt viettivät neljä vuotta opiskelijaboksissa huonetovereina. Hannah luki äidinkieltä, Annie psykologiaa. Molemmat kuuntelivat Cure-yhtyeen levyjä ja ihastuivat hetkittäin samoihin poikiin. Vuosikymmen on hionut naisista särmiä, mutta kumpikin on edelleen yksineläjä. Suurin muutos nykyhetkessä on se, että nyt Hannah ja Annie hyväksyvät itsensä sellaisina kuin ovat.
Milloin onni löytyy?
Leigh rakentaa elokuvansa vuorottelemalla varoituksitta 80- ja 90-luvun jaksoja päähenkilöidensä elämästä. Aika on silannut Lontoon kaupunkikuvaa, ja myös Hannah ja Annie näyttävät niin erilaisilta, että kestää hetken aikaa, ennen kuin tajuaa, että vaihtuvissa kuvissa liikkuvat samat ihmiset. Ohjaajan tulkkeina Katrin Cartlidge ja Lynda Steadman näyttelevät inspiroituneen karheasti, ärsyttävästi ja ihastuttavasti.
Tyttöjen kiinnostus psykologiaan kannattelee Jungilta lainattua teemaa ”synkronistisuudesta”, kasaantuvista sattumista, joissa näyttäisi löytyvän tarkoitusta ja merkityksellisyyttä. Viikonlopputapaamisensa aikana Hannah ja Annie törmäävät kaikkiin opiskeluaikojensa merkittäviin ihmisiin. Sitoutumista karttava rakastettava retku Adrian on nyt kiinteistövälittäjä ja perheenisä. Originelli spastikko Ricky taas ei ole pärjännyt oravanpyörässä. Naisroolien rinnalla myös Mark Benton omalle uralleen juuttuneena Rickyna on näyte Leigh´n elokuvissa mahdollisista hämmästyttävistä näyttelijätöistä.
Jungilaisuudella Leigh perustelee kätevästi elokuvatarinan vaatimat tiivistykset ja epäloogisuudet. Mystiikkaa ei silti oteta sen vakavammin kuin Hannahin ja Annien rutiinia tavata mielivaltainen sivu Bronten Humisevasta harjusta. Löytyisikö sieltä vastaus vuosikymmenten läpi vaivaavaan kysymykseen: milloin onni löytyy?
Uranaisissa hahmot ovat kärjistyksiä, niin kuin filmissä pitää ollakin. Englantilainen realismi ja yhteiskunnallisen elokuvan perinne on Leigh´n uusimmassa hioutunut vuosituhannen vaihteen ironiaan. Hannah ja Annie huvittelevat käymällä asuntoesittelyissä. Luksuslukaalin parvekkeelta voi kirkkaana päivänä nähdä vieläkin käynnissä olevan luokkataistelun. (HB)