Led Zeppelin oli 1970-luvun alussa kovempi kuin koskaan.
Led Zeppelin oli 1970-luvun alussa kovempi kuin koskaan. Silti kolme vuotta kypsytelty elokuva on aavistuksenomainen floppi. Madison Square Gardenin keikka 1973 on runko, johon yhdistetään fantasiajaksoja ja kuvia bändin yksityisyydestä. Varsinkin fantasiat uhkaavat viedä mielenkiinnon koko elokuvaa kohtaan.
Musiikillisestikaan ei aivan priimaa pukkaa, sillä ”Rock & roll” alkaa todella huonosti ja surkeilla soundeilla. Solisti Robert Plantin ääni on aluksi tukossa ja Jimmy Pagen kitara miksattu liian alas. Tämä korjaantuu, kun ”Black Dog” alkaa soida. Pagen viulukitara on edelleen pieni klassikko. Mutta jopa ”Whole Lotta Loven” riffit menevät harakoille. Huonompaa käännöstä filmin nimeksi ei ole eikä tule, mutta senhän keksi joku neropatti jo 1970-luvulla.
Neljännesvuosisata myöhemmin ei myöskään ihmettele sitä, että punk syntyi samaan aikaan elokuvan kanssa. Pagen tilutukset eivät edusta enää tätä päivää, vaikka bändin kuuden ensimmäisen levyn aikana hän kunnostautui juuri näkemyksellisenä soundivelhona eikä niinkään teknisenä taiturina. Mitä on ajateltava solistista, joka kiekuu maneerinomaisesti ja pukeutuu kuin nyky päivän pikkupissikset löydettyään jostain puikulaperunan, jonka on tunkenut oikeaan lahkeeseensa. Mutta rytmiryhmä taivaasta, John Paul Jones ja John Bonham, heistä ei löydy pahaa sanottavaa kaivamallakaan.
Aiemman version suttuinen ja naarmuinen kuva on siivottu jo kahden levyn DVD-versiolle, mutta oikeuksiinsa tämä pääsee vasta BD:lla. Ääniraidat on miksattu hienosti oli kyse sitten TrueHD:sta tai DVD:n DTS:stä. Moni valitsee kuitenkin kaksikanavaisen stereon, joka on hyvän musiikin perusvalinta, jollei halua kuulla ajoittaista solistin ääntä vasemmassa takakanavassa. Ekstroissa kaksi ennenjulkaisematonta biisiä (”Celebration Day” ja ”Over the Hills and Far Way”), lisäbiisit ”Misty Mountain Hop” ja ”The Ocean”, dokumentit ja traileri. (PS)