Us­kon­nol­lissä­vyt­tei­nen elo­ku­va pik­ku­kau­pun­gin ko­ristäh­destä, jo­ka nos­te­taan elot­to­ma­na jäi­sestä joes­ta, mut­ta us­ko ei hel­litä.

U­nel­mien poi­ka­mie­heltä ehkä puut­tuu lop­pu­pe­leissä us­kal­lus­ta, ku­ten elo­ku­va huo­maut­taa, mut­ta tässä kaik­ki ovat val­mii­ta me­nemään as­ke­leen pi­demmäl­le kuin ta­van ko­ke­mus vaa­ti­si. Pe­las­tus­su­kel­ta­ja ha­pui­lee muu­ta­man ja­lan sy­vemmäl­le kun yleensä. En­sia­pu­hoi­ta­ja pump­paa vielä ker­ran kiel­lon pääl­le. Mut­ta to­del­li­nen rat­kai­si­ja ovat äi­din ru­kouk­set, joi­den voi­mal­la poi­ka säpsähtää ta­kai­sin elä­vien kir­joi­hin.

To­si­ta­ri­nas­ta in­noi­tuk­sen­sa ot­ta­va draa­ma näyttää ko­meal­ta, mut­ta näyt­te­lijä­suo­ri­tuk­set ja dra­ma­tur­gia ka­val­ta­vat het­kittäin tämän har­ras­te­li­ja­mai­set juu­ret. Elo­ku­van taus­tal­la on hämmäs­tyttävä to­si­ta­ri­na mis­sou­ri­lai­ses­ta tei­ni­po­jas­ta, jo­ka pe­las­tet­tiin jäi­sestä ve­destä 15 mi­nuu­tin jäl­keen ja sy­ke on­nis­tut­tiin pa­laut­ta­maan vas­ta 45 mi­nuut­tia myö­hem­min. Sit­tem­min poi­ka on voi­tu jo ko­tiut­taa ja päästää te­le­vi­sioon haas­ta­tel­ta­vak­si jo­ten ky­se on ih­meestä, mut­ta se mikä yh­dis­telmä hyvää tuu­ria, tie­dettä ja us­koa sai ih­meen ai­kaan jääköön kat­so­jan rat­kais­ta­vak­si.

Ker­to­muk­ses­ta voi naut­tia mieltäy­lentävänä tai­pa­lee­na, mut­ta ta­ka­rai­vos­sa kal­vaa aja­tus, että jo­ku pitää tu­los­ta vain ja ai­noas­taan us­kon an­sio­na ja si­vut­taa tie­don tar­peen ko­ko­naan. Pelkkä hyvä tah­to kun ei kui­ten­kaan riitä.