Pi­ru (Jack Nic­hol­son) saa­puu pik­ku­kau­pun­kiin, jos­sa kol­me sink­kua nais­ta (Mic­hel­le Pfeif­fer, Su­san Sa­ran­don ja Cher) ovat so­pi­vas­ti kylläs­ty­neet kuo­le­vai­siin mie­hiin.

O­min­ta­kei­nen elo­ku­va aset­te­lee pi­run yk­sinäi­sek­si ta­vik­sek­si, jon­ka per­heen­ra­ken­nus­vim­ma saat­taa tällä ker­taa poh­ja­ta yhtä pal­jon elämän odo­tuk­siin kuin jo­ho­kin dia­bo­li­seen suun­ni­tel­maan. Tätä on kut­sut­tu myös fe­mi­nis­ti­sek­si elo­ku­vak­si, mut­ta var­maa on vain, että mo­nia­vioi­suus ei toi­mi edes raa­ma­tun pääo­sil­la.

Niin tai näin, elo­ku­va, jos­sa vih­ta­hou­su jä­tetään ulos kuis­til­le sa­tee­seen sei­so­maan ei ole täy­sin huo­no. Eikä Nic­hol­son ole hul­lum­pi pää­pi­ru­na, jo­ka on tot­tu­nut pyö­rittämään pe­liä oman päänsä mu­kaan, mut­ta op­pii nyt mitä on ol­la kol­men tos­sun al­la. Lop­pu on mel­koi­nen ral­li, jos­sa Nic­hol­son pää­see ir­rot­te­le­maan muu­ta­kin kuin ruu­mii­no­sia. Ta­ri­nas­ta voi löytää mer­ki­tyk­sen jos toi­sen­kin, mut­ta to­tuus jääköön tällä ker­taa kat­so­jal­le, jo­ka tästä blen­de­ristä sel­viää.

E­lo­ku­va pe­rus­tuu John Up­di­ken sa­man­ni­mi­seen ro­maa­niin (1984).