Ju­no on neljän täh­den elo­ku­va eli kaik­ki on koh­dal­laan. Par­haas­ta al­ku­peräiskä­si­kir­joi­tuk­ses­ta Os­ca­ril­la pal­kit­tu Ju­no sai en­si-il­las­sa sen ver­ran hyvät ar­viot, että pai­neet nou­se­vat ai­ka ko­vik­si. DVD-jul­kai­su vas­taa kui­ten­kin huu­toon­sa, eikä ko­ti­kat­so­ja­kaan taa­tus­ti pe­ty.

Ei ai­na­kaan sil­loin, jos omaa koh­tuul­li­sen li­be­raa­lin elämän­kat­so­muk­sen. Ju­no on 16-vuo­tias, oma­peräi­nen ja ras­kaa­na ole­va työväen­luo­kan tyttö (X-Me­nistä tut­tu El­len Pa­ge), jo­ka lä­hes­tyy adop­tio­van­hem­mik­si ha­la­vaa ylä­luo­kan pa­ris­kun­taa.

Sar­ja­ku­va­ro­maa­ne­ja muis­tut­ta­va ta­ri­na kaih­taa me­nes­tyk­sekkääs­ti ame­rik­ka­lai­sen elo­ku­van kli­seitä. Juo­ni kui­ten­kin kul­kee oi­keaa elämää nou­da­tel­len, kun nor­maa­li kä­si­kir­joi­tus oli­si vie­nyt toi­min­taa epä­to­del­li­seen het­teikköön.

Lap­set saa­vat ol­la lap­sia, vaik­ka ovat­kin ”­sek­suaa­li­ses­ti ak­tii­vi­sia”, ku­ten jenk­kimäi­nen kä­si­te mää­rit­te­lee. Van­hem­pien su­vait­se­vai­suus, rik­kinäi­set ko­dit ja ylä­luo­kan elämän tyh­jyys kä­si­tellään pää­tee­moi­na, mut­ta mu­ka­na kul­kee haus­ko­ja si­vu­juon­tei­ta.

Yk­si mer­kittä­vim­mistä on ihas­tut­ta­vien pää­hen­kilöi­den luo­va ja vä­rikäs kie­li, jo­ta on vä­lillä li­ki mah­do­ton­ta suo­men­taa. Kan­nat­taa kuun­nel­la tark­kaan mitä po­pu­laa­ri­kult­tuu­rin kult­tikä­sit­teitä vil­jellään osu­vas­ti ar­ki­sen elämän pyör­teissä.

Lisä­maus­tei­ta an­taa vin­ta­ge-ki­ta­roi­den, put­ki­vah­vis­ti­mien ja kau­hue­lo­ku­vien (suo­lenpätkäa­la­la­jin mes­ta­ri H.G. Wells) kir­jo. Hu­vit­ta­vaa on se, kun ne­li­kymp­pi­nen mai­nos­mu­sii­kin te­kijä hai­kai­lee 1990-lu­vun alun grun­ge-mei­nin­kiä, ja nuo­ri tyttö puo­les­taan van­noo vuo­den 1977 pun­kin sekä sen esias­tei­den ni­miin. Muun muas­sa Stoo­ges, Mott the Hoop­le, Pat­ti Smith vi­lah­te­le­vat viit­tee­no­mai­ses­ti.