Mikko Niskasen vahvaan luomiskauteen sijoittuva Asfalttilampaat tuntuu nyttemmin jonkinlaiselta pettymykseltä.
Mikko Niskasen vahvaan luomiskauteen sijoittuva Asfalttilampaat tuntuu nyttemmin jonkinlaiselta pettymykseltä. Valmistuessaan se luultavasti teki suuremman vaikutuksen esitellessään aikansa tabua, mielisairautta. Ehkä suurempi teema on pikkukaupungin suvautsemattomuus. Mikä tahansa erilaisuus käy kohteksi.
Yhteisö ei katso hyvällä maisteri Ville Hermanin (aika kehnon suorituksen Eero Melasniemi) ja opas Liisa Kannisen (luonteva Kirsti Wallasvaara) rakkaustarinaa. Kaupunkilaiset levittävät juoruja, ja Liisan isää painostetaan työpaikan menetyksellä, jos psykiatrisista ongelmista kärsivä maisteri ei saa rukkasia.
Naantalia ei säästellä laisinkaan. Niskanen nostaa homoseksuaalin antiikkikauppiaan (Atte Hovimaa) mielenkiintoiseen rooliin kiusaajana ja kiusattuna. Yhtenä katupojista vilahtaa nuori Heikki Kinnunen.
Elokuva perustuu Sakari Haaran vuonna 1959 julkaistuun romaaniin. Kuopiolainen kirjailija teki yhden kirjan ja kuoli nuorena. 1960-luvulle siirretty toiminta tuo lisää pontta aihepiirin käsittelyyn.
Haustausmaakohtauksesta voi vetää jopa hauskan anekdootin nykypäivän suvaitsevaisuuteen, kun kamera panoroi Smeds-nimellä varustetun haudan ohi. Niskanen taisi saada jonkinlaise etiäisen vuonna 1967.
Asfalttilampaat muistetaan ennen kaikkea siitä, kuinka osuvasti siinä käytetään Kaj Chydeniuksen sykähdyttävää rakkauslaulua Sinua sinua rakastan.
Erinomainen mustavalkokuvan (1.33:1) tarkkuus miellyttää. Toki roskaisia osuuksiakin on, mutta pääpiirteissään kuvaa voi kehua erinomaiseksi näinkin vanhassa suomalaiselokuvassa. Filmimateriaalin tasokin oli vielä niin ja näin. Monoraita soi hieman raa’asti, eikä suurta voimakkuutta kannata käyttää. Levylle ei ole tallennettu ekstroja.(PS)