Vi­ru on ai­nut­laa­tui­nen kah­den do­ku­ment­tie­lo­ku­van lai­tos, jo­ka ku­vaa sa­maa his­to­rial­lis­ta ta­pah­tu­maa kah­des­ta eri suun­nas­ta. Ver­tai­lu­koh­ta on­tuu hie­man, mut­ta elo­ku­van his­to­rias­ta muis­tan vas­taa­vaa oi­keas­taan vain Clint Eas­twoo­din Iwo Ji­ma -p­ro­jek­tin yh­tey­dessä, jos­sa hän ku­va­si sa­maa so­dan kään­ne­koh­taa en­sik­si yh­dys­val­ta­lais­ten ja sit­ten ja­pa­ni­lais­ten näkö­kul­mas­ta.

Vi­ru on puo­les­taan do­ku­ment­ti kaik­kien vi­ro­lais­ten ja myös useim­pien ai­kuis­ten suo­ma­lais­ten tun­te­mas­ta ho­tel­lis­ta, jo­ka toi län­si­mai­sen pil­kah­duk­sen Neu­vos­to­lii­ton mie­hittämään Vi­roon 1970-lu­vun alus­sa. Ho­tel­li oli tär­keä mo­lem­mil­le kan­soil­le, mut­ta ai­ka ta­val­la eri syistä.

Ta­ru Mä­kelän oh­jaa­ma Vi­ru – ta­ri­noi­ta ho­tel­lis­ta ja vi­ro­lai­sen Mar­git Ki­lu­met­sin oh­jaa­ma Vi­ru – va­pau­den lä­he­tystö eivät kui­ten­kaan do­ku­ment­tei­na poik­kea niin pal­jon toi­sis­taan kuin voi­si ku­vi­tel­la.

Suo­mi säi­lyt­ti it­senäi­syy­tensä ai­noa­na Neu­vos­to­lii­ton län­si­naa­pu­reis­ta toi­sen maail­man­so­dan jäl­keen. Vi­rol­le kä­vi toi­sin. Mo­lem­mat osa­puo­let kui­ten­kin tun­tui­vat ymmärtävän tois­ten­sa lähtö­koh­tia hy­vin, pa­rem­min kuin naa­pu­rit yleensä.

Vi­ro­lai­ses­sa ver­sios­sa ko­ros­tu­vat job­baa­mi­nen ja it­senäis­ty­mis­ke­hi­tys. Mauk­kais­ta muis­te­luis­ta ja van­hois­ta tal­len­teis­ta ovat mo­lem­mat te­kijä­ryhmät va­lin­neet tie­tys­ti par­haim­mat, mikä lä­hentää do­ku­ment­te­ja toi­siin­sa.

P­ro­jek­ti sai al­kun­sa, kun oh­jaa­ja Ta­ru Mä­kelä lu­ki Il­ta-Sa­no­mien ta­lous­toi­mit­ta­jan Sa­ka­ri Nup­po­sen kir­jan Mel­kein kaik­ki Vi­rus­ta (2007). Se va­lot­ti mie­len­kiin­toi­sel­la ta­val­la ta­lon his­to­riaa. Sii­hen to­siaan liit­tyi mil­tei kaik­ki: KGB, bi­la­te­raa­li­kaup­pa, Suo­men näy­teik­ku­nan roo­li län­teen, kie­li­su­ku­lai­suu­des­ta huo­li­mat­ta kan­san­luon­teen eroa­vai­suu­det, mus­tan pörs­sin kaup­pa, ylel­li­syy­det kur­juu­den vie­ressä, kom­mu­nis­ti­sen yh­teis­kun­nan räi­keä epä­ta­sa-ar­vo…

Do­ku­men­tit ku­vaa­vat näitä puo­lia hy­vin. Hy­vien töi­den ta­paan se myös jättää nälkää. Mikä pa­ni suo­ma­lai­set vi­ro­nystävät ai­koi­naan liik­keel­le? Ra­ken­ta­jat me­nivät var­mas­ti en­sik­si an­sait­se­maan, mut­ta mikä ajoi tai­tei­li­jat, muu­si­kot ja lii­ke­mie­het sol­mi­maan hen­kilö­koh­tai­sia suh­tei­ta Suo­men­lah­den poik­ki. Il­keä sa­noi­si niin, että alem­muu­den­tun­toi­nen kan­sa ha­luaa tun­tea ylem­myyttä edes jos­sa­kin. Vi­ro oli lä­hempänä kuin Ka­na­rian saa­ret tai nyt­tem­min Thai­maa. Vi­ro­lai­set puo­les­taan tar­vit­si­vat ai­neel­lis­ta tu­kea. Tämä ei tie­tys­ti ole ko­ko to­tuus.

Suo­ma­lai­set in­ter­rail­nuo­ret oli­vat vielä 1970- ja 1980-lu­vuil­la ih­meissään, kuin­ka Un­ka­ris­sa heitä pi­det­tiin vel­jes­kan­san edus­ta­ji­na ja pas­saa­mi­nen al­koi vä­littömäs­ti. Ny­kyään ei un­ka­ri­lai­sia kiin­nos­ta Suo­mi lai­sin­kaan, kos­ka se luo muis­ti­ku­via ikävästä men­nei­syy­destä, eikä Neu­vos­to­lii­ton itä­naa­pu­ri muu­ten­kaan ole enää ko­vin mie­len­kiin­toi­nen paik­ka. Kan­so­jen suh­teet oli­si­vat mo­nen do­ku­men­tin väär­ti.

Se­kin aja­tus tästä ko­ke­muk­ses­ta syn­tyi tai oi­keas­taan toi­ve, että lap­pi­lai­nen elo­ku­va­te­kijä te­ki­si elo­ku­van ajas­ta, kun Suo­mel­la vielä oli yh­teys Jää­me­reen Pet­sa­mon Lii­na­ha­ma­ris­sa. Tai kun vielä­kin isom­pi ra­ken­nu­su­rak­ka vyö­ryi 1960-lu­vun vaih­tees­sa Tu­lo­ma­joel­le, kun Mur­mans­kin alueen sähkön­tar­peen vuok­si Imat­ran Voi­ma ra­ken­si Neu­vos­to­liit­toon voi­ma­lai­tok­sen, jon­ka ra­ken­ta­mi­ses­sa tun­tui ole­van puo­li Lap­pia mu­ka­na. Tai mil­lais­ta oli elämä Tor­nios­sa ja Haa­pa­ran­nal­la, kun Suo­mi puo­lus­tau­tui itää vas­taan vuo­si­na 1939-1944. Vi­run ta­paan näissä ai­he­pii­reis­sa riittäi­si jän­nittä­viä ja myös haus­ko­ja anek­doot­te­ja, joi­ta vas­ta­koh­tai­suu­det muo­dos­ta­vat. Siinä on draa­man ydin, jo­ka nä­kyy myös do­ku­men­teis­sa, ku­ten Vi­ru hie­nos­ti osoit­taa.