Bukarestin suurseurojen Steauan ja Dinamon keskenäiset jalkapallo-ottelut olivat Ceausescun diktatuurin aikana tavallista ottelua merkittävämpiä tapahtumia.
Bukarestin suurseurojen Steauan ja Dinamon keskenäiset jalkapallo-ottelut olivat Ceausescun diktatuurin aikana tavallista ottelua merkittävämpiä tapahtumia. Sisäpoliittinen jännite asevoimien ja Romanian salaisen poliisin, Securit??i:n välillä aiheutti sen, että kärkiseurojen välillä pelattiin muustakin kuin sarjasijoituksesta tai mestaruudesta. Kahdeksankymmentäluvun lopulla, romanialaisen jalkapallon menestystarinan suurimpina vuosina, kentillä nähtiin myös pelillisesti aikansa suurinta eurooppalaista kansallista jalkapalloa. Steaua ja Dinamo olivat mahtiseuroja, joiden pelaajaluettelot herättävät lajin seuraajien parissa ihastusta – vielä kymmenten vuosien jälkeenkin.
Lähtökohta romanialaiselle ”dokumentille” on mielenkiintoinen. Suurseurojen yhdessä valitsema ja hyväksymä amatööritason erotuomari saa tappouhkauksen, koska edellinen miehen tuomitsema seurojen välinen peli on ollut jonkin tahon mieltymysten vastainen. Kamera siirtyy Romanian kansalliselle stadionille vuonna 1988. Ottelu Steaua Bukarestin ja Dinamo Bukarestin välillä alkaa.
Romanian kansallisen televisioyhtiön kolmella kameralla kuvaama ottelu näytetään alkuvihellyksestä loppuvihellykseen. Se on elokuvan ainoa kuvamateriaali. Alkuperäisen lähetyksen monoraitaa ei soiteta, selostusta vältellessä ottelun äänetkin ovat kateissa. Päällä on kommenttiraita, taustamölyistä päätellen olohuoneessa äänitetty kahden ihmisen verkkainen vuoropuhelu. Raidalla puhuvat ”dokumentin” ”ohjaaja” Corneliu Porumboiu sekä hänen isänsä, tappouhkauksen saanut erotuomari Adrian Porumboiu. Aikuiset miehet keskustelevat muutamat alkuminuutit pientä mielenkiintoa herättävästi tuomaritoiminnasta, mutta sitten into lopahtaa. Corneliu kyselee isältään, mitä mieleen juolahtaa. ”Minkä ikäinen Hagi on tuolloin, 18?” Isä ei tiedä tarkkaa vastausta siihen, eikä juuri mihinkään muuhunkaan. Hän heittelee vastauksia ylimalkaisesti sinnepäin. Äärimmäisen vaivaannuttavaa on myös kuunnella isän ja pojan kinastelua aiheesta kuin aiheesta. Halutaan olla eri mieltä periaatteen vuoksi. Ehkä kostaa jotain lapsuudesta?
On täysin mahdollista, että romanialainen The Second Game on maailman huonoin elokuva. Ainakin se on vähiten valmisteluja vaatinut elokuva, jonka minä olen nähnyt. Kysymykset tulevat lennosta, vastaukset joko vanhasta muistista tai ei laisinkaan. Oheisen arvosteluni kirjoittaminen vaati huomattavasti enemmän työminuutteja kuin puolitoistatuntisen jalkapallo-ottelun taustalla höpiseminen.
Corneliu Porumboiu, Cannes-palkittu dokumentaristi, nostaa itsensä jalustalle osoittamalla voivansa tehdä mitä vaan. Espoo Cine esitti elokuvaa festivaaleillaan 2015. En kyllä tiedä miksi. (VA)