Yön ritarista on lyhyessä ajassa tullut Yhdysvaltain kaikkien aikojen toiseksi suurin menestys, heti Titanicin jälkeen.
Yön ritarista on lyhyessä ajassa tullut Yhdysvaltain kaikkien aikojen toiseksi suurin menestys, heti Titanicin jälkeen. Uusin Batman-fantasiaseikkailu jätti rapakon takana jälkeensä niin Tähtien sodan, Tarun sormusten herrasta kuin Karibian merirosvot.
Huonosti ei mene komediallakaan. Vanha herra Mel Brooks koki ensin Kevät koittaa Hitlerille -komediansa menestyksen 2000-luvun Broadway-musikaalina ja elokuvana. Nyt on saman 1960-luvun Brooks-tuote Maxwell Smart nähnyt uuden päivänvalon elokuvassa Salainen agentti 86. Kassalla tämä vanhan kertaus on toistaiseksi ollut emämaassaan suositumpi kuin kovia odotuksia herättänyt viidakkosotaparodia Tropic Thunder.
Sarjan iskevä tunnussävel antaa pontta tarinalle, jonka kuosi on päivitetty modernimman tekniikan vuosituhannelle. Yhtä huonosti ja arvaamattomasti agentin härvelit toimivat nytkin, enimmäkseen töpeksivää Smartia vastaan. Terrorijärjestö K.A.A.O.S. on tietysti asialla. Vanha kunnon megapommi pelotteena alkaa tosin olla liian kaluttu luu, vaikka pääkonnana komeilisikin itse Terence Stamp. Vuonna 1980 oltiin mielikuvituksellisempia. Silloisen Alaston pommi -nimisen agentti 86 -elokuvan neutronipommi uhkasi riisua kaikki alastomiksi.
Tarinaa olisi voinut rakentaa paremmin päähenkilöiden persoonille ja yhteispelille. Nyt kehittely on moneen kertaan vanhoilla tekohampailla pureksitun juonen kliseisen klimppisopan varassa, eikä komedia tahdo alussa nousta millään siivilleen.
Lähtökohtaa ei auta se, että Steve Carellilla on epäkiitollinen tehtävä astua uutena miehenä Maxwell Smartin ihailtuihin puhelinkenkiin. Korvaaminen ei ole Carellille uutta, hänhän sai myos brittimenestys Officen amerikkalaisversion pääosan. Näyttelijä, joka on onnistunut vakavampisävyisissäkin rooleissa, on silti aivan liian älykkään ja normaalin näköinen pösilöksi, mutta tyhmän itsevarmaksi, iskuille ja solvauksille teflonpintaiseksi agentti 86:ksi.
Kolme syksyä sitten kuollut Don Adams, televisiosarjan Smart, taas oli täydellinen tomppeli Brooksin ja Buck Henryn vakoiluparodian keskushenkilönä. Adamsin ilmeikkyys oli ylivoimaista ja tapa suoltaa idioottimaisimmatkin vuorosanat odotuksentäyteisiä shownumeroita itsessään. Mutta sarja oli tietysti yhtä hyvin naispuolisen agentti 99:n juhlaa. Barbara Feldon valloitti roolissa myös taiteilija Andy Warholin, joka teki hänestä yhden kuuluisista muotokuvistaan. Fiksu ja filmaattinen Anne Hathaway selviää 99:nä kunnialla. Tosin vakoojaparin välillä ei ole sitä kemiaa, joka teki Adamsin ja Feldonin sanailusta niin nautittavaa.
Carellin suussa vanhat klassikot kuulostavat latteammilta ja vain asiayhteys, tilannekomiikan vallitseva vire, saa suut nauruun. Yritteliäisyyden puutteesta ei uutta versiota voi syyttää. Loppupuolella juoni äityy intoutuneeksi. Vauhdikkaita tilanteita kuvitetaan niin autojen, junan kuin lentokoneenkin ohjaimissa viitseliäin otossikermin. Nähdäänpä vielä Hitchcock-tyyppinen kilpajuoksukin, kun pommin räjähdys pitää estää Los Angelesissa, tohtori Caligarin arkkitehtuuria muistuttavassa Walt Disney -konserttisalissa.
Siinä vaiheessa Carellin Smart ja Anne Hathawayn Agentti 99 ovat jo tulleet tutuiksi ja alkaneet vaikuttaa luontevilta korvikkeilta Adamsille ja Feldonille. Mutta silti vain korvikkeilta. Sivurooleissa nähdään tunnettuja nimiä, kuten Alan Arkin agenttipomona, James Caan presidenttinä, Dwayne ”The Rock” Johnson kaksoisagenttina sekä itse Bill Murray puuksi naamioituna ja siksi sosiaalisesti rajoitteellisena vakoojatoverina. (HB)
Laadukas kuva hja ääniraita. Ekstroissa mahdollisuus katsoa elokuva vaihtoehtoisten kohtausten kera, ohjaaja köätjkettyjä viittauksia ja kuusi pienoisdokumenttia. (PS)
Salainen agentti 86. (Get Smart). Ohjaus Peter Segal. Käsikirjoitus Mel Brooksin ja Buck Henryn hahmoista Tom Astle ja Matt Ember. Kuvaus Dean Semler. Pääösissa Steve Carell, Anne Hathaway ja Alan Arkin. 111 min. K-13. Tuotanto Warner Bros. 2007. City Blue Two.