Nothingwood.
Nothingwood. Tuo Afganistanin vastaus holly- ja bollywoodeille. Erotuksena edellä mainittuihin tosin... aikalailla kaikki. Nothingwoodissa ei — nimensä mukaisesti — ole mitään, Nothingwoodia ei ole. Afganistanin elokuvatuotanto kyllä toimii, mutta ei studiosidonnaisesti.
Kansallisen filmiteollisuuden (!) taustalla huseeraa yksi mies, kolhuja pelkäämätön Salim Shaheen. Toki tilanteen niin vaatiessa, filmiryhmää kerääntyy avuksi, vähän siinä muiden toimien sivussa. Välineistökin on viimeisen päälle. Kuvaajalla kädessä heiluu moderni digitaalinen videokamera, näyttelijällä oikea Kalashnikov. "Äksiön!"
"Act better than that!" huutaa ohjaaja Salim Shaheen. Ohjaajakouluja itse käskyttäjä ei ole käynyt, ammatillis-psykologis-sosiaaliset taidot ovat alhaiset. Elokuvanteosta tulee organisointia. Ohuita naruja pidetään käsissä, samanaikaisesti kuvaillaan useampaa filmiä päällekkäin.
Ranskalaistoimittaja Sonia Kronlundin dokumentti The Prince of Nothingwood esittää hentoisesti sodan läsnäolon, räjähdysten ja terrorin pelon. Pääosassa on kuitenkin elokuvan itsevaltias lokaatiosekoiluineen. Lähestymiskulmaa olisi voinut pohtia tarkemmin, onhan huima työtahti tuttua monelle elokuvantekijälle maanosaan katsomatta. Afganistanin historiallista ja yhteiskunnallista problematiikkaa raapaistaan pinnasta, muuten mennään van damme -osastolla. Sinänsä viihdyttävästi.
Elokuvantekijöille — ja muille intohimoisesti asiaansa suhtautuville — Shaheen olisi motivaattorina loistava. Apurahasäätiöiden budjettipäätökset eivät sen jälkeen paljoa hetkauttaisi.
The Prince of Nothingwood esitettiin R&A-festivaaleilla 2017. "Good shot!" (VA)