Gran Torinon luulisi olevan Clint Eastwoodin viimeinen väkivaltarooli.
Gran Torinon luulisi olevan Clint Eastwoodin viimeinen väkivaltarooli. Näin voi päätellä sen epilogimaisesta luonteesta.
Elokuva on jakanut mieliä. Vaikka se ei ehkä ole mikään taiteellinen huipentuma edes Eastwoodin uralla, se täyttää selvästi kaksi ehtoa: tuottaa katsojalle iloa ja sen tulee katsomaan toistekin kuten ohjaajan parhaille elokuville tuppaa käymään, useammin kuin arvostetumpien kollegojen hyllyille pölyttymään jääneille klassikoille saattaa osa koitua.
Nuoriso ei tunnu Gran Torinosta piittaavaan, mutta uskon keski-ikäisen katsojakunnan pitävän. Varsinkin sellaisen, jonka sukuun kuuluu miesvanhus, joka on perinteisesti rehdisti osannut ja tehnyt, mutta kiertokankeen on ollut helpompi luoda suhde kuin omiin poikiin. Usein sodan kauhut vaikuttavat kahteen alenevaan polveen. Kun kovetutaan, on vaikea pehmentyä napista painamalla. Eastwoodin roolihahmo Walt Kowalski on kaiken lisäksi itse Korean sodan sankari, jonka purppurasydäminen mitali painaa mieltä, koska sen hintana oli nuoren sotilaan tappo, joka ei olisi ollut välttämätöntä.
Usein nämä miehet saivat karisman, jota arvostettiin tehdastyössä. Kowalski teki 50 vuotta autoja Fordille. Elokuvan symbolin, 1972 Ford Gran Torinon, kokoonpanoon hän osallistui itse kirjaimellisesti Detroitin tehtailla. Muskeliauton leveä irvistys on kuin Kowalskin suusta. Eastwood kehittikin roolihahmolleen hauskan murinan, joka sopii asetelmaan hyvin. Jo auton nimi kertoo paljon. Ford halusi hyödyntää GT-kirjainparia. Torino-muoto luo mielleyhtymän käärinliinoihin ja katoliseen kirkkoon. Tarina liittyy siirtolaisuuteen, joka on todellista gran tourismoa.
Omien poikien ja lastenlasten elämänasenne on jäänyt vieraaksi päähenkilölle. Kun sairaus saapuu väistämättä, katolista kirkkoa taikauskoisena pitävä polakki päättää lunastaa osuutensa pelastamalla naapurin hmong-perheen paikallisen jengin mielivallalta.
Äkkipäätä tämä ei tapahdu, vaan siihen ajaudutaan pikkuhiljaa. Rasistinen mies alkaa arvostaa naapuriperheen omalaatuista elämäntyyliä verratessaan sitä pikkuporvarilliseen pyrkyryyteen, joka leimaa omia perillisiä.
Oikeastaan se ei paina paljon, kun selviää Laosin ja Vietnamin rajamailla eläneiden hmongien taistelleen kommunisteja vastaan Vietnamin sodassa.
Loppujen lopuksi michiganilaisen lähiön rasismi poikkeaa suomalaisesta. Todellisessa eurooppalaisten kansojen sulatusuunissa on tottunut veistelemään toisen italialaisista tai pohjoismaisista tavoista, mutta ei enää pystytä ymmärtämään mustia, meksikolaisia tai aasialaisia tapoja. Suomessa on vielä pahemmin: kaikki ulkomaalainen koetaan lähiöissä ja pikkupaikkakunnilla uhaksi.
Yksityiskohdissa on voimaa. Eastwood kiteyttää väkivallan ytimen, vaikka ei loppujen lopuksi ammu elokuvassa kuin yhden vahingonlaukauksen. Lopun kaksintaistelu hakee innovatiivisuudessaan vertaistaan amerikkalaisessa elokuvassa. Myös toista kulunutta elementtiä, rippiristikkoa, käytetään luovasti.
Laadukas kuva erottuu edukseen DVD:n selvästi rakeisemmasta ja levottomammasta piirrosta. Tyylikäs ääniraita ei ole äänekkäimpiä ja tilaa luovimpia, mutta sopii hyvin ilmaisuun. Ekstroissa 32 min. dokumentteja. Yhdessä selviää Clintin ensimmäinen auto. Koska toisen maailmansodan aikaan ei siviiliautoja rakennettu, nuoret tavoittelivat 1930-luvun autoja. Miehen ensimmäinen menopeli oli 1932 Chevrolet Coupe. (PS)