Vil­lin län­nen le­gen­daa­ri­sim­man pa­ri­val­ja­kon tie vie uran ko­ho­koh­dis­ta koh­ti kuo­le­maa vii­me vuo­si­sa­dan al­ku­puo­lel­la.

E­lo­ku­van lop­pu­rat­kai­su vah­vis­ti myyt­tiä en­ti­sestään, kos­ka pa­ri­val­ja­kon koh­ta­loa on edel­leen ar­vuu­tel­tu ja sym­po­siu­me­ja pi­det­ty.

B­ru­ce Cha­twin kir­joit­ti pa­rin Tu­li­maa-vuo­sis­ta vielä 1980-lu­vul­la. Aja­tus oli, että san­ka­ri­pa­ri olis­kin säi­ly­nyt Bo­li­vias­sa hen­gissä ja jat­ka­nut Ar­gen­tii­nan Tu­li­maa­han. Siis toi­sin kuin Che Gue­va­ra.

Suo­sit­te­len Cha­twi­nin Pa­ta­go­nia! Pa­ta­go­nia! -ro­maa­nia kai­kil­le tämän klas­sik­koe­lo­ku­van ystä­vil­le. It­se elo­ku­va jää wes­tern­ka­no­nis­sa eloon en­nen kaik­kea yh­tenä par­hai­na tut­kiel­mi­na mies­ten vä­li­sestä ystä­vyy­destä. Se juon­ta­nee al­kun­sa jon­ne­kin cro mag­non -a­joil­le, kun saa­lis­ta ei saa­nut luo­lal­la jäkättävän vai­mon, vaan rei­lun to­ve­rin avul­la. Sa­mal­la saa­tiin ame­rik­ka­lai­nen vas­ti­ne mah­dot­to­mal­le kah­den mie­hen ja yh­den nai­sen rak­kau­del­le kuin elo­ku­vas­sa Ju­les & Jim.

Ai­ka­naan elo­ku­van eri­koi­suus oli kui­ten­kin se, että se osa­si yh­distää hu­mo­ris­ti­sia ja anak­ro­nis­ti­sia ele­ment­tejä län­ne­ne­lo­ku­van la­ji­tyyp­piin. Vas­ta­poo­lit pe­laa­vat: täh­ti ja tu­le­va täh­ti (New­man vs. Red­ford), rank­ka ai­he (vääjäämätön kuo­le­ma/­hurt­ti huu­mo­ri) ja am­mat­ti­mai­set jah­taa­jat (kaik­kea muu­ta kuin maas­tos­sa te­xwil­le­rinä liik­ku­vat san­ka­rit). Paul New­ma­nin mie­lestä pa­ras­ta oli, kun kat­so­ja luu­li elo­ku­van me­nevän va­sem­mal­le, se me­ni­kin oi­keal­le. Hän ei to­del­la­kaan tar­koi­ta­nut ai­kan­sa po­liit­tis­ta il­mas­toa, vaan tiet­tyä en­na­ko­mait­to­muut­ta. Burt Barc­ha­rac­hin ja Hal Da­vi­din kuo­le­ma­ton vä­li­mu­siik­ki "Rain Keeps Fal­ling On My Head" oli täy­sin ha­zar­di ja odt­to­ma­ton rat­kai­su, jo­ka toi­mi. Sa­mal­la se on hie­no to­dis­te hie­non ystävä­tyy­pin ki­tey­tyk­sestä: klov­nis­ta, jo­ta ku­kaan ei voi ol­la ra­kas­ta­mat­ta. Me kaik­ki tun­nem­me ai­na­kin yh­den, par­haat kak­si.