I­so­jen yh­tiöi­den ul­ko­puo­lel­la toi­mi­vat tuot­ta­jat ja oh­jaa­jat pys­tyvät ny­kypäivänä te­kemään pa­ras­ta mu­siik­kia. Oli­si­pa niin myös elo­ku­vien puo­lel­la, vaik­ka suu­ryh­tiöi­den toi­min­tae­lo­ku­vis­sa ei juu­ri ilon ai­het­ta pii­lekään.

Kan­sanvä­li­ses­ti mi­tat­tu­na pie­nin bud­je­tein teh­ty Le­gend of Hell ei saa­vu­ta kii­tettävää kult­ti- saa­ti camp-ta­soa, kos­ka se ei ole per­soo­nal­li­nen, haus­ka tai oma­peräi­nen. Päin­vas­toin, se on pe­rin kli­sei­nen, huo­nos­ti näy­tel­ty ja huu­mo­rin­ta­ju­ton, asias­ta toi­seen pomp­pi­va se­koi­lu lu­ki­tus­ta por­taa­lis­ta. Se vie hel­vet­tiin, jo­ka ai­koi­naan oli tai­vas.

E­lo­ku­va an­taa puit­teet ää­rimmäi­sen raa’al­le vä­ki­val­lal­le. Siltä puut­tuu muu mo­tii­vi.

Kun elo­ku­via ei enää Suo­mes­sa sen­su­roi­da, tämä ei pys­ty ve­toa­maan edes kiel­le­tyn he­delmän kai­puu­seen.