Mi­ka Wal­ta­rin pie­nois­ro­maa­ni Ei kos­kaan huo­mispäivää jul­kais­tiin oma­na kir­ja­naan 1944 ja tun­ne­tum­min osa­na ko­koel­maa Koi­ran­hei­si­puu 1961, vaik­ka se kir­joi­tet­tiin jo vuo­sia en­nen tois­ta maail­man­so­taa. Eittämättä kir­jai­li­jan­sa par­haim­piin kuu­lu­va ta­ri­na fil­ma­ti­soi­tiin ma­kaa­be­ril­la film noir –­ni­mellä Ver­ta kä­sissäm­me, vaik­ka al­ku­peräi­nen ni­mi oli avain ko­ko ta­ri­naan. Sentään dia­lo­gis­sa se kuul­laan, kun Tar­mo Man­nin esittämä kir­jai­li­ja voih­kii, kuin­ka pal­jon hel­pom­paa oli­si elää, jos tu­le­vai­suut­ta ei oli­si. Toi­sin sa­noen ih­mi­set voi­si­vat toi­mia lap­sen ta­voin, miet­timättä seu­rauk­sia.

No­vel­lis­sa maail­man­so­ta oli vas­ta ais­tit­ta­vis­sa, mut­ta elo­ku­va al­kaa jat­ko­so­dan tii­mel­lyk­sissä, kun kap­tee­ni Vic­tor Aal­to­na (Jus­si Jurk­ka su­si­koi­ra­mai­sim­mil­laan) jää kym­me­nek­si vuo­dek­si so­ta­van­keu­teen. Ryssän hel­vet­ti muut­tuu suo­ma­lai­sen tai­vaak­si, kun ma­ju­ris­ta teol­li­suus­mag­naa­tik­si (Tau­no Pa­lo) nous­sut so­ta­to­ve­ri palk­kaa kap­tee­nin teh­taal­leen Hel­sin­gin Sal­mi­saa­reen. Sei­ree­ni, pat­ruu­nan nuo­ri vai­mo (E­li­na Poh­janpää) aloit­taa lau­lun­sa, ja pää­hen­kilö jou­tuu pun­nit­se­maan, on­ko us­kol­li­nen ystäväl­leen vai omil­le tun­teil­leen.

Ver­ta kä­sissäm­me nou­see hyväk­si dos­to­jevs­kiläi­sen syyl­li­syy­den ku­vaa­jak­si eikä miel­leyh­tymä Aa­ta­mis­ta ja Ee­vas­ta ka­do­te­tun pa­ra­tii­sin por­til­la jää kau­kai­sek­si.

Si­vuo­sis­sa riittää hu­vi­tus­ta. Pent­ti Sii­mek­sen rap­peu­tu­nut ylä­kuo­kan poi­ka oli tällöin mie­hel­le kli­see, mut­ta Tar­mo Man­nin kir­jai­li­ja ja en­nen kaik­kea Mik­ko Nis­ka­sen kik­ku­rapää maa­la­ri an­ta­vat hyvää taus­ta­tu­kea.

E­lo­ku­va on osa suo­met­tu­mi­sen his­to­riaa. Kä­si­kir­joit­ta­ja Vo­lod­ja Se­mit­jov muut­ti taus­tan sisäl­lis­so­das­ta ja Au­nus­ten ret­kistä Jat­ko­so­taan. Näin us­kal­let­tiin tehdä, sillä elo­ku­vas­sa pai­no­te­tut kon­junk­tuu­rit, eivät to­sin ta­lou­del­li­set vaan idän­po­liit­ti­set suh­dan­teet, oli­vat Hrusts­he­vin an­sios­ta suo­tui­sat. Sil­ti ko­ti­mai­nen sen­suu­ri kiel­si elo­ku­van. Vi­ral­li­nen syy oli se, että po­lii­si am­pui al­ku­peräi­sessä ver­sios­sa van­ki­kar­ku­ria selkään.