Kaksi viestimiestä lähetetään vihollisen linjojen läpi viemään käskyä eristetylle liittoutuneiden osastolle, joka suunnittelee mittavaa hyökkäystä suoraan saksalaisten asettamaan ansaan.
Kaksi viestimiestä (George MacKay ja Dean-Charles Chapman) lähetetään vihollisen linjojen läpi viemään käskyä eristetylle liittoutuneiden osastolle, joka suunnittelee mittavaa hyökkäystä suoraan saksalaisten asettamaan ansaan.
Ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva tarina on enemmän satumainen kuin uskottava, mutta tunnelma on jännittävä ja miljöö pieteetillä rakennettu. Kahden soltun tie läpi hylättyjen vihollislinjojen on koukuttavan toismaallista taivallusta kohti yhä kasvavaa uhkaa.
Dramaturgisesti taival on yksinkertainen, mutta myös yksinkertaisen toimiva. Yksinkertaisen tarinan sijaan fokus on dynamiikassa, jatkuvassa eteenpäin pyrkimisessä. Tämä on kuin ensimmäisen maailmansodan versio The Revenantista, mutta ironisesti nyt lähes ilman ruumiillisia vammoja vaikka kyse on sodasta. Visuaalit ovat mielikuvituksekkaita, ruumiiden määrä maailmansodan tasoa ja henkilökohtainen draama mitäänsanomatonta. Liha liikkuu kunnes ei enää liikukaan.
Historiasta innoituksensa ottava elokuva perustuu löyhästi saksalaisten todelliseen operaatioon ("Alberich"), jossa joukot vetäytyivät helpommin puolustettaviin linjoihin kevättalvella 1917. Uudet asemat lyhensivät saksalaisten linjoja 40 kilometriä Sommen rintamalla ja vähensivät niitä miehittävien joukkojen tarvetta jopa 250 000 miehellä. Siirtymän motivaationa oli paitsi suhteellinen miesvaje (suhteessa liittoutuneisiin), huonokuntoiset vanhat asemat ja resurssien keskittäminen myös tappion välttäminen, jonka kautta ajan nähtiin olevan eduksi saksalaisille. Poltetun maan taktiikalla tapahtunut vetäytyminen uusiin linjoihin oli saksalaisille ilmeisen onnistunut liike, vaikka sodan lopputulosta se ei muuttanut.
Elokuva ei pyri kertomaan mitään suuremmista historiallisista tapahtumista hahmojensa ympärillä, eikä toisaalta liioin syventämään hahmojaan draaman kautta. Elokuvan hahmoilla tai tapahtumilla ei olekaan historiallista pohjaa. Tässä hahmot ottavat verrattain uskottavasti paikkansa sodan näyttämöllä, mutta ilman mainittavia kannanottoja tai mieleenpainuvia vaiheita. Hyvä näin, suoraviivainen taival on tällaisenään vetoava.
Lähestulkoon yhdestä pitkästä otoksesta koostuva kuva on väritositoltaan odotetun mutainen, mutta läpeensä vakaa ja skarppi. Selkeä ääniraita luottaa parivaljakon kaksinpuheluun, mutta osaa myös luoda tunnelmaa vähin elein. Kaunis musiikkiraita on Thomas Newmanin käsialaa. Ekstraton. (IJ)