Viih­dyttävä, elämän­ma­kui­nen ku­vaus kol­mes­ta nai­ses­ta, joil­la on kym­me­nen vuot­ta ikäe­roa toi­siin­sa ja tu­tut elämän haas­teet vas­tas­saan. Elo­ku­va ni­voo kol­me eri ta­ri­naa toi­mi­vas­ti yh­teen, mut­ta mie­len­kiin­toi­ses­ta al­kua­se­tel­mas­taan huo­li­mat­ta ei lo­pul­ta ky­ke­ne esittämään minkään­lais­ta hiot­tua kom­men­taa­ria ai­hea­luees­taan. DNA:n pu­he­lin­mai­nok­sis­sa­kin on mil­tei yhtä pal­jon nä­ke­mystä elämästä kuin tässä fik­tii­vis­do­ku­mentää­ri­sessä elo­ku­vas­sa, mut­ta vas­ta­pai­nok­si esi­tellään kui­ten­kin ko­koel­ma mie­len­kiin­toi­sia hah­mo­ja, jot­ka ovat useaa ker­ta­luok­kaa ve­reväm­piä kuin Big Brot­he­rin kal­tais­ten rea­li­ty-oh­jel­mien ak­vaa­rio­man­ne­kii­nit.