Kaavamainen tarina luottokorttivankeudessa koko nuoren ikänsä eläneestä muotitoimittajasta, joka päätyy talouslehden kansankieliseksi totuudentorveksi.
Kaavamainen tarina luottokorttivankeudessa koko nuoren ikänsä eläneestä muotitoimittajasta, joka päätyy talouslehden kansankieliseksi totuudentorveksi. Perinteiseksi hömppäkomediaksi elokuva on jokseenkin erikoinen tapaus, sillä vaikka tuttua tuhkimotarinaa tapaillaankin jää rakkaustarina kovin haaleaksi ja tunnelma vaivaantuneeksi komedian turvautuessa hanakasti kisuallisiin tilanteisiin. Mukaan ei mahdu riittävästi iloittelua, mutta sitä vastoin meriittiä tulee kevyestä kommentaarista, joka ehkä havahduttaa muutaman ihmisen luottokorttien ja velaksikuluttamisen ansoihin. Jos nyt luottokriisi ja yleinen uutisointi ei sitä vielä olisi tehnyt.
Amerikkalainen kolleega juuri ihmetteli kuinka kannatavaa touhua varastotilojen vuokraaminen Yhdysvalloissa on — tavalliset ihmiset kun vuokraavat lisävarastoja, jotta voivat jatkaa uusien tavaroiden hankkimista. Tässäkin elokuvassa krääsää pakataan tv-shopin vakuumipusseihin ja sullotaan vaatekaappi räjähdyspisteeseen. Elokuvan onnellisin hahmo taitaa silti olla koditon nainen, joka kerää omat hepeneensä ja rihkamansa kadulta.
Suomi saa monta mainintaa, jopa suomenkielisiä vuorosanoja.
Kuva on miellyttävän terävä, moitteettoman levollinen ja väritoistoltaan luonteva, joskin paikoin kasvot näyttävät hieman kalpeilta. Pirteän popittava ääniraita levittäytyy tilaan musiikin avulla. Jerry Bruckheimerin tuottamalta elokuvalta olisi silti odottanut hieman enemmän audiovisuaalista iskua.
Ekstroissa hyviä poistettuja kohtauksia (7 min.), mokia (2 min.), kolme musiikkivideota ja sarja suppeita koosteita mm. puvustuksesta, lavastuksesta ja kuvauspaikoista (yht. 13min.). Musiikkivideoita lukuun ottamatta kaikki ekstrat esitetään teräväpiirtomuodossa suomeksi tekstitettynä. (IJ)