Kym­me­nen vuot­ta Pro­met­heuk­sen jäl­keen 2000 ih­mistä mat­kaa kryo-u­nes­sa ava­ruu­den hal­ki pe­rus­ta­maan siir­to­kun­taa kau­kai­sel­le pla­nee­tal­le. Mat­ka kes­key­tyy tu­tuin kään­tein ja pie­ni loit­to­ryhmä pää­tyy sa­tei­sel­le mui­naisp­la­nee­tal­le ar­vat­ta­vien vas­toinkäy­mis­ten saat­te­le­ma­na, mut­ta näistä käyn­nis­tyvä ek­sis­ten­tia­lis­ti­nen tais­te­lu on yllättäen edeltä­jiään fi­lo­so­fi­sem­pi. Ve­ri lentää ja li­ma va­luu, mut­ta nyt pa­ko­kau­hun val­las­sa säntäi­levät ai­vo­so­lut yrittävät löytää lo­giik­kaa kai­ken me­ga­lo­ma­nian ta­kaa.

Siir­to­kun­ta­lais­ten mu­kaan ot­ta­mi­nen an­taa mu­ka­vas­ti lisävä­riä avau­tu­val­le ga­lak­ti­sel­le saip­puaoop­pe­ral­le, ja vaik­ka tun­nel­ma ei al­ku­peräi­sen tri­lo­gian sta­tus­ta uh­kaa­kaan on ky­seessä mai­nio vä­li­vai­he ta­rus­tol­le. Elo­ku­va tuo mo­nel­la ta­paa mie­leen Ju­ras­sic Par­kin jat­ko-o­sat ja King Kon­gin Skull Is­lan­din, mut­ta näi­den ta­paan tar­jo­tun viih­teel­li­sen spek­taak­ke­lin lo­maan on py­rit­ty uut­ta­maan pientä fi­lo­so­fis­ta mie­len­kiin­toa, pai­koin jo­pa on­nis­tu­nees­ti. Ky­se on sil­ti mitä suu­rem­mis­sa mää­rin kesän kau­hupätkästä, jon­ka nos­tat­ta­mia aja­tuk­sia on hyvä pui­da tuo­pin ää­ressä elo­ku­van jäl­keen — sitä en­nen ta­pah­tu­miin ja hah­mo­jen ede­sot­ta­muk­siin kan­nat­taa suh­tau­tua ver­rat­tain an­teek­sian­ta­vas­ti. Edel­li­so­san kar­toit­ta­ja­ka­ve­rus­ten kal­tai­sia hu­te­ja ei tällä ker­taa to­sin hah­mo­jen us­kot­ta­vuu­des­sa nähdä, mut­ta ta­ri­nan muu­ta­mat yllä­tyk­set on sen si­jaan ver­hoil­tu san­gen vaa­ti­mat­to­mas­ti. Ko­ko­nai­suu­te­na tämä on eri­no­mai­nen trip­pi.