Televisio työntää suuntäydeltä sellaista draamasoopaa, että ammattitaitoisesti kirjoitettua ja näyteltyä sarjaa alkaa seurata kuin huomaamattaan, kun Babylonian tehotorvi sattuu oleman auki.
Televisio työntää suuntäydeltä sellaista draamasoopaa, että ammattitaitoisesti kirjoitettua ja näyteltyä sarjaa alkaa seurata kuin huomaamattaan, kun Babylonian tehotorvi sattuu oleman auki. Näin on ollut Helpon elämän laita.
Satunnainen sarja jää usein katsomatta kokonaan. DVD on silloin mainio väline.
Jo kolmannelle kaudelleen yltänyt sarja yhdistää perhe-, rikos- ja sosiaalidraamaa sujuvasti antaen kaikkien lajityyppien ystäville omat siivunsa. Teemoja ammennetaan keski-ikäisten suomalaisten harhakuvitelmista mammonan autuaaksi tekevyydestä, nuorison naivista idealismista aina luokkaeroihin ja helsinkiläisen pintaelämän tyhjyyteen.
Talousrikoksia tehtaillut pariskunta joutuu kierteeseen, kun poika joutuu venäläismafian armoille. Keski-ikäiset päähenkilöt (Anu Sinisalo, Carl-Kristian Rundman) tekevät hienot roolit, Sinisalo jopa uransa parhaan. Kari Sorvali nyt loistaa aina. Kovaotteinen rooli sopii Taneli Mäkelälle, Pertti Sveholm hoitaa huumoripuolen. Nuoremmalla polvella (Sanna Toivanen ja Antto Orasmaa) on vielä opiskeltavaa, vaikka hyvin he sinnittelevät mukana.
Loppuratkaisu on katsojan oman maun mukaan suuri pettymys tai sitten kunnianosoitus eräälle kuuluisalle elokuvalle.
Laadukas kuva loistaa suttuiseen tv-kuvaan verrattuna. Moniraitaääni luo tilaa aika hyvin. Varsinkin ensimmäisissä jaksoissa käytetään hyvin Kauko Röyhkän klassikoita. Carl-Kristian Rundman näyttää kuudennessa osassa, miten Get On soitetaan. Muuten ääniraidan dynamiikka noudattaa MTV3n tyyliä. Nyt mainokset eivät huuda selvällä desibelinostolla, vaan musiikki. Dialogia ei sitten kuule, kun musiikki tai tunnari ovat siedettävällä tasolla. Ei ekstroja. (PS)