“U­nek­si­joi­den tu­lee pitää yhtä”.

Dis­ney-e­lo­ku­va, jos­sa sa­no­taan, että ällä pis­saa pääl­lem­me, ei voi ole ai­van huo­no. To­sin tai­sin muis­taa rep­lii­kin vää­rin eli ky­se oli hie­man lie­vemmästä il­mai­sus­ta.

Jo­ka ta­pauk­ses­sa jo­pa Dis­ney al­kaa ai­na­kin aa­vis­tuk­sen mur­taa poh­joi­sa­me­rik­ka­lai­sia ta­bu-ai­hei­ta ko­ko per­heen elo­ku­vis­saan.

Muu­ten seik­kai­lus­ta jää sel­lai­nen tun­tu­ma, että yh­dys­val­ta­lai­set eivät ole vii­me vuo­si­kym­me­ninä kat­so­neet eri­tyi­sen hyvällä sitä, kuin­ka bri­tit ovat osan­neet hyö­dyntää kir­jal­lis­ta fan­ta­sia­pe­rin­nettään (Sor­mus­ten her­ra, Pot­te­rit, jo­pa Bon­dit).

Yh­dys­val­lat on sentään kes­kei­nen maa tei­teis­kir­jal­li­suu­den his­to­rias­sa, vaik­ka tämä­kin elo­ku­va ku­mar­taa aluk­si rans­ka­lai­sel­le Ju­les Ver­nel­le.

Dis­neyn tu­le­vai­suut­ta ku­vaa­va hu­vi­puis­to on elo­ku­van lähtöa­lus­ta, vaik­ka sitä ei ko­ros­te­ta­kaan. Vauh­tia ja ih­me­teltävää riittää, mut­ta juo­nes­ta viis: lo­pul­ta kaik­kei­hin an­toi­sin­ta on eri­lais­ten viit­tei­den ja vih­jaus­ten ri­pot­te­lu pitkään elo­ku­vaan. Suu­rin osa on liit­tyy tie­teis­kir­jal­li­suu­teen (Hu­go Gerns­back, Ur­su­la Le Guin), mut­ta val­tao­sa elo­ku­viin (Roc­ke­teer, Rau­tajät­ti, Api­noi­den pla­neet­ta, Uh­ka­vaa­ti­mus maal­le, Kiel­let­ty pla­neet­ta, Star Wars), jo­ku­nen te­le­vi­sio­sar­joi­hin (Simp­so­nit ja Hou­se) ja jo­pa 1960-lu­vun pop­mu­siik­kiin (Da­ve Clark Fi­ve).