Sam Pec­kin­pa­hin Ol­ki­koi­rien uu­sin­ta­fil­ma­ti­soin­ti siirtää ta­pah­tu­mat Yh­dys­val­to­jen syvään etelään. Lo­san­gel­si­lai­nen kä­si­kir­joit­ta­ja muut­taa tuo­reen näyt­te­lijä­vai­mon­sa kans­sa tämän syn­nyn­seu­duil­le Mis­sis­sip­pin lie­peil­le. Ta­loa remp­paa­vat mie­het kiin­nittävät huo­mio­ta epäsää­dyl­li­sissä asus­teis­sa hil­lu­vaan vai­moon, jo­ka sat­tuu vielä ole­maan yh­den van­ha tyttöystävä. Sa­maan ai­kaan mies nos­taa pie­nin elein it­seään pai­kal­lis­ten ylä­puo­lel­le, mikä ei jal­ka­pal­lon, metsäs­tyk­sen ja kir­kon täyttämässä rau­ha­li­ses­sa yh­teisössä käy laa­tuun. Sop­paan kuu­luu myös pik­ku­po­jan as­teel­le jää­nyt kors­to, jon­ka miel­ty­mys pik­ku­tyttöi­hin toi­mii ka­ta­lyyt­tinä lop­pu­ry­tinöil­le.

Al­ku­peräis­teos on ru­jo klas­sik­ko, jon­ka voi ku­vi­tel­la sa­no­van jo­tain luo­la­mie­hestä meidän kaik­kien juu­ril­la. Tämä uu­sin­taot­to pyr­kii ko­pio­maan al­ku­peräis­teos­ta tar­kas­ti, mut­ta lä­hes­tymällä sen sa­no­maa ih­mis­ten tai­pu­muk­ses­ta vä­ki­val­taan vä­hemmän syn­nynnäi­sistä lähtö­koh­dis­ta ja enemmän olo­suh­tei­den luo­man pa­kon kaut­ta. Pa­ko­no­mai­suus jää hu­te­rak­si, sa­moin elo­ku­van tun­nel­ma esi­ku­vas­taan, mut­ta se sel­viää jäl­leen ker­ran että riittävän mon­ta ker­taa tönäis­ty nössö lyö lo­pul­ta ta­kai­sin.

To­dennäköi­ses­ti elo­ku­va vai­kut­tai­si suo­ra­vii­vai­sen kli­sei­seltä tu­si­najännä­riltä il­man al­ku­peräis­teok­sen tuo­maa pai­no­las­tia­kin, mut­ta nyt lai­na­tut koh­tauk­set ja miljöö ki­vistä ta­loa ja pe­rio­di­jag­gea myö­ten eivät an­na unoh­taa esi­ku­vaa het­kek­sikään. Yli­ver­tai­sen elo­ku­van var­joon jäävä elo­ku­va on kui­ten­kin kel­vol­li­nen jännä­ri, jo­ka on myös saa­nut hio­tun au­dio­vi­suaa­li­sen kuo­sin. Elo­ku­van va­lo­pilk­ku on Ja­mes Woods mai­nios­sa si­vuo­sas­sa, jon­ka va­raan oli­si voi­nut ra­ken­taa vaik­ka ko­ko elo­ku­van.