Rak­kaut­ta & Anar­kiaa –­fes­ti­vaa­lien yk­si odo­te­tuim­mis­ta en­si-il­lois­ta saa­puu tänä vuon­na lä­heltä län­nestä. Ruot­sa­lai­nen An­na Odell on pääs­syt etu­si­vuil­le se­koit­ta­maan pak­kaa en­nen­kin. Skan­di­naa­vi­sen elo­ku­va­tai­teen nuo­ri pu­hee­nai­ne on häm­mentä­nyt jo kou­lutöistään läh­tien ku­val­li­sen tai­teen eri sa­roil­la.

E­lo­ku­van en­simmäi­sellä puo­lis­kol­la seu­ra­taan ku­vit­teel­lis­ta luok­ka­ko­kous­ta, 20 vuot­ta yläas­tea­jan jäl­keen. An­na (An­na Odell) on ol­lut kou­luai­koi­naan huo­maa­ma­ton si­vus­ta­kat­so­ja, jo­ka ei ole saa­nut osak­seen edes alin­ta ih­mi­sar­voi­sek­si luo­ki­tel­ta­vaa koh­te­lua. Näissä juh­lis­sa hä­nel­le tar­jou­tuu mah­dol­li­suus ker­toa en­ti­sil­le luok­ka­lai­sil­leen asioi­den lai­ta. An­na on hu­ma­la­ha­kui­sen juh­laväen seas­sa to­del­li­nen per­so­na non gra­ta, bak­ka­naa­lien eh­do­ton sy­tyttäjä ja sam­mut­ta­ja. Nai­sen pak­ko­miel­teen ta­sol­le yltävä ta­voi­te on saa­da muil­ta tun­nus­tus van­hois­ta teois­taan.

Toi­ses­sa osuu­des­sa Odel­lin elo­ku­van Odell et­sii oi­keat kiu­saa­jat aset­taen nämä vielä haas­ta­vam­paan tes­tiin, erään­lai­seen kuu­lus­te­lu­ti­lan­tee­seen. Edel­leen ha­mu­taan tun­nus­tuk­sia ja an­teek­si­pyyntöjä. Hän pa­kot­taa fik­tii­vi­set luok­ka­to­ve­rin­sa ah­dis­ta­viin ti­lan­tei­siin ja se­littää sa­mal­la si­vu­men­nen kat­so­jal­le, minkä vuok­si hän ei vi­ral­li­seen luok­ka­ko­kouk­seen kut­su­kir­jettä saa­nut.

Luok­ka­juh­la häm­mentää tek­ni­sellä to­teu­tuk­sel­laan. Do­ku­men­tin ja fik­tii­vi­sen elo­ku­van ra­ja­vii­va haih­tuu. Elo­ku­val­lis­ten rat­kai­su­jen lisäk­si kes­kus­te­lua ja ky­sy­myk­siä herättää it­se tee­ma. Mo­nes­ti pu­hu­taan, että yläas­teiässä ei vielä ky­ke­ne erot­te­le­maan tah­dik­kuu­den nyans­se­ja. Tei­ni-ikään kuu­lu­va ver­baa­li­nen suo­ra­su­kai­suus saat­taa eittämättä ai­heut­taa pitkäai­kais­vau­rioi­ta – eten­kin toi­ses­sa sa­ma­nikäi­sessä. Voi­ko kau­na kui­ten­kaan kestää yli vuo­si­kym­men­ten, var­hais­kes­ki-ikään saak­ka? Vai on­ko An­na Odel­lin kos­to­teok­ses­sa ky­seessä vain tai­teel­li­nen pik­ku­sie­lui­nen ti­li­tys?

Jäl­ki­dog­maat­ti­nen ti­li­tys pitää kat­so­jan he­reillä, niin pal­jon on te­kijällä jää­nyt ham­paan­ko­loon. Mo­ni kat­so­ja et­sii it­sensä op­pi­lai­den jou­kos­ta. Herää aja­tuk­sia omas­ta kou­lua­jas­ta ja omas­ta roo­lis­ta luok­kayh­teisössä. Miet­tii, kuin­ka mer­kit­sevä osa poh­jois­mai­sen ih­mi­sen elämästä pe­rus­kou­lu­tuk­sem­me on, ja minkä­lai­nen roo­li sillä on ih­mi­sen muok­kau­tu­mi­ses­sa. Odel­lia ai­he on kal­va­nut kak­si­kym­mentä vuot­ta, hän kos­taa kiu­saa­jil­leen tai­teel­laan. Sa­mas­sa hän osoit­taa tai­teen mah­dol­li­sen vai­ku­tus­val­lan näyttäen kou­luai­kai­sen val­lan ol­leen lo­pul­ta var­sin pientä. Se, on­ko tämän­kal­tai­nen val­lankäyttö ja jul­ki­nen kos­to oi­keu­tet­tua, jää kat­so­jan pää­tettäväk­si.

O­del­lin esi­kois­pitkä Luok­ka­juh­la kerä­si Ruot­sin teat­te­reis­sa va­jaat 200 000 kat­so­jaa. Pe­rin­tei­sen elo­ku­va­ker­ron­nan ra­jo­ja koet­te­le­val­le teok­sel­le se on huo­mat­ta­va nu­me­raa­li. Fil­mi voit­ti vuo­den 2013 Guld­bag­ge­nin sekä par­haa­na elo­ku­va­na että par­haas­ta kä­si­kir­joi­tuk­ses­ta. Ruot­sin ar­vos­te­tuin elo­ku­va­pal­kin­to ei ti­pah­ta­nut tyhjästä. (VA)