Jo pin­ta­raa­pai­su yh­den maail­man vaa­ral­li­sim­man val­tion, Bra­si­lian, ar­keen to­dis­taa, et­tei Ci­ty of God liioit­te­le mitään.

Jen­gi­so­dan ole­mus­ta ku­do­taan amatöö­rinäyt­te­lijöi­den voi­min, jän­te­vin tee­moin ja luo­den al­le­go­riaa fa­ve­las­ta val­tio­ter­ro­riin ja ai­na Lä­hi-idästä Poh­jois-Ir­lan­tiin. Näin elettäi­siin Suo­mes­sa­kin, jos olo­suh­teet oli­si­vat sa­mat: työttö­myys kym­me­nissä pro­sen­teis­sa ja kol­ma­so­sa kan­sa­lai­sis­ta eläi­si slum­mis­sa al­le dol­la­ril­la päivä. Tällä väellä ei ole mitään me­ne­tettävää lap­ses­ta läh­tien.

Ai­to­jen­sa ta­ka­na pii­les­ke­levää ylä­luok­kaa ei näy­tetä — sa­no­ma­leh­den jour­na­lis­tit­kin tu­le­vat kuin toi­sel­ta pla­nee­tal­ta. Ta­ri­na pe­rus­tuu to­si­ta­pah­tu­miin. On ai­ka hätkäh­dyttävää nähdä lop­pu­teks­teissä to­del­lis­ten hen­kilöi­den va­lo­ku­vat.