Salò tun­ne­taan ny­kyään mat­kai­li­joi­den pa­ris­sa viehättävänä pik­ku­kau­pun­ki­na Gar­da-jär­ven lou­nais­ran­nal­la. Luul­ta­vas­ti pai­kal­lis­po­lii­ti­kot eivät sil­ti ikinä an­na an­teek­si, että ni­mi nos­tet­tiin sym­bo­loi­maan kaik­kea muu­ta kuin lep­poi­saa ita­lian­lo­maa.

E­lo­ku­vain­toi­li­joil­le sa­na mer­kit­see mar­xi­lais­ta nä­ke­mystä, al­le­go­riaa ää­rimmäi­sestä har­vain­val­las­ta. Sa­mal­la se on en­simmäi­siä ka­pi­ta­lis­min sydä­men, ku­lu­tu­syh­teis­kun­nan kri­tiik­kejä. Mar­kii­si de Sa­den So­do­man 120 päivää -ro­maa­nin dia­lo­gi ja ta­pah­tu­mat on siir­ret­ty mitään lisäämättä fa­sis­tien jout­sen­lau­luk­si.

Salò tar­joaa feo­daa­li­per­ver­sioi­ta raa’im­mil­laan, mut­ta se ei sinänsä liioit­te­le fa­sis­tis­ta ih­miskä­si­tystä. Elo­ku­va eroaa exp­loi­ta­tii­vi­sis­ta ko­hu­tuo­tan­nois­ta tai­teel­li­sel­la tin­kimättö­myy­dellään ja muis­tut­taa van­ho­jen kirk­ko­maa­laus­ten nä­ky­miä hel­ve­tistä.

Oh­jaa­ja Pa­so­li­ni me­ni pitkäl­le: ulos­tei­den syön­ti oli kuu­lem­ma vas­ta­lau­se pi­ka­ruoal­le. Vas­ten­mie­li­nen elo­ku­va, ei mi­tenkään eroot­ti­nen – ei sisällä edes por­nog­ra­fi­sia sä­vyjä.