Ja­son Stat­ham ei ole enää eri­kois­keik­ko­jen au­to­kus­ki Frank Mar­tin, vaan osa on siir­ty­nyt Ed Sk­rei­nil­le. Edeltäjänsä sym­paat­ti­suut­ta hän ei edes yritä ta­voi­tel­la, mut­ta suo­ri­tus on kui­ten­kin suh­teel­li­sen us­kot­ta­va.

Kol­mas jat­ko-o­sa on jo ky­seessä. Kun tar­kas­tin asian, huo­ma­sin an­ta­nee­ni kol­mel­le edeltäjäl­le kol­me täh­teä, eikä tälläkään ker­taa ole tar­vet­ta muut­taa asiaa. Koh­tuul­lis­ta viih­dettä on si­ten tar­jol­la.

T­rans­por­te­rin eduk­si voi lu­kea myös sen, et­tei se ai­heu­ta Au­di-näp­pylöitä.

On pe­rin kum­ma, kuin­ka au­to­merk­kien mie­li­ku­vat muo­dos­tu­vat. Muis­tan kuin­ka jo pie­nenä poi­ka­na näitä aluk­si Au­to Unio­nin –­ni­mellä kul­ke­nei­ta ajo­pe­lejä ar­vos­tet­tiin. Vank­ka sak­sa­lai­sen työ­ka­lun lei­ma sai lisä­hoh­toa 1980-lu­vun Quatt­ro-ne­li­ve­don sii­vittämänä. Au­di 100 oli ta­voi­tel­tu iso au­to, ja pie­nem­pi ver­sio 80 jär­kevä os­tos, jos ra­haa riit­ti. Har­val­la riit­ti. Sit­ten mie­li­ku­va kie­rou­tui jol­ti­sen­kin. Yk­si yli-in­no­kas au­to­kaup­pias pu­hui tyh­miä, ja muu­ta­ma ikävä uu­ti­nen kuul­tiin. Ja sit­ten maan­tiellä yhä useam­min al­koi nä­kyä tut­tu ir­vis­tys tur­han lä­hellä roik­ku­mas­sa. Kun au­to me­ni ohi, se osoit­tau­tui kaik­kea muu­ta kuin mal­lis­tok­si, jol­la Frank Mar­tin aje­li­si. BMW-kus­ke­ja sol­vat­tiin en­nen yhtä ko­vas­ti kuin Au­di-mie­hiä, mut­ta mi­nus­ta pitää ol­la jo­tain suh­teel­li­suu­den­ta­jua. On­han BMW:llä sentään Z1 ja 635i. Lap­sel­lis­ta, mut­ta niin tot­ta.