Oblivionin täydellisen tietämättömyyden jälkeen Tom Cruise kokeilee toista ääripäätä ja muistaa aivan kaiken uusimmassa scifi-elokuvassaan.
Oblivionin täydellisen tietämättömyyden jälkeen Tom Cruise kokeilee toista ääripäätä ja muistaa aivan kaiken uusimmassa scifi-elokuvassaan. Avaruuden siimaveikkojen taas kerran uhatessa kaikkea elämää maapallolla joutuu Cruise vastentahtoisesti keskelle suurta vastahyökkäystä, jossa kohtalot ratkaistaan.
Cruise on elokuvassa virkistävästi hieman erilainen sankari: omaan napaansa tuijottava armeijan PR-mies, joka raahataan huutaen ja kirkuen rintamalle kun esimies (Brendan Gleeson) ei pidä näkemästään. Normandian maihinnousulta paljon lainaavan hyökkäyksen on määrä saatella sekä vihollinen että Cruise maan lepoon, mutta toisin käy. Jonkinlaisen aikajanaoikun johdosta mies päätyy elämään päivää uudelleen ja uudelleen murmelina kunnes aina vääjäämättömästi kuolee. Jokainen otos vie kuitenkin aina lähemmäs pelin ratkaisua — ja samalla mies kasvaa vähitellen sankarin mittoihin.
Loopiksi vedetty aikajana on huterasti kynäiltynä perin rasittava tyylikeino, kuten vaikkapa elokuvat "Source Code" ja "Vantage Point" osoittavat. Tässä tautofoniselta purukumilta onneksi vältytään, sillä toistot osataan luoda mielenkiintoisesti, riittävästi harppoen ja sopivasti tarinaa täydentäen — jopa niin, että uusintakerroissa on hetkittäin ripaus Kuudennen aistin makua. Tarina on lopulta perin geneeristä linkousmättöä, mutta tunnelma on hyvä, ja se riittää. Erityisesti kahinat Normandian rantahietikoilla toimivat hyvin, eikä haastava romanssi ensimmäisen supersoturin (Emily Blunt) kanssakaan maistu päälleliimatulta.
Lopulta suurin kriitikin aihe elokuvassa tuntuu olevan sen kulahtaneesti kuvitetut alienit — ikään kuin Hollywoodin mielikuvitus ei enää nykyään riitäisi muuhun kuin risukasoja muistuttaviin lonkeronippuihin. Nyt apuna on ollut Yoshitoshi ABen kuvittama alkuperäisromaani, ja sitä seuranneet manga-sarjakuvat, mutta silti kankaalla nähtävä lopputulos vaikuttaa kovasti LOTR:in ja Transformersien köyhältä risteytykseltä. Mutta kun tämä on suurin harmistuksen aihe täytyy kokonaisuutta pitää onnistuneena. Hyvää viihdettä tämä siis on.
Kuva on hieman epätasainen esitys, sillä vaikka kokonaisuus pysyykin vaivatta nautinnollisena heittää useampi otos jäljen epäskarpiksi ja 3D-kuvakin valahtaa paikoin kahteen tasoon rajoittuneeksi. Ensimmäisen ongelman osalta kyse voi toki olla teatterin olosuhteista, joten asiaan pitää palata kotiteatterikierroksella. Parhaimmillaan 3D-kuva on maihinnousun tohinoissa, missä eksohaarniskoilla varustetut sotilaat kieppuvat köysillä alas taivaasta ja rynnivät eteenpäin räjähdyksiä väistellen. Heikoimmillaan tilakuva on hiljaisemmissa keskustelukohtauksissa, jotka paikoin näyttävät kovin kiiltokuvamaisilta, vaikka pääosin anti onkin hyvää. Ääniraita elää tehosteidensa kautta hyvin mukana tapahtumissa. (IJ)