Elokuva yhdistää kaksi maailmaa kuin Suomen vaakuna, kädessä suora viikinkimiekka ja alla käyrä idän sapeli.
Elokuva yhdistää kaksi maailmaa kuin Suomen vaakuna, kädessä suora viikinkimiekka ja alla käyrä idän sapeli. Tässä tapauksessa idän mies käy taistelua viikinkien rinnalla. Juontahan ei juuri ole, sillä elokuva on täysin howardiaaninen.
Sivistystä on idässä, Eurooppa on barbariaa. Vuoren onkaloista löytyy Milon Venusta palvova mustien kannibalististen alkuihmisten rotu, joka terrorisoi seutukuntia. Hauska elokuvaan liittyvä anekdootti oli, kun syksyllä 2000 saatiin tutkimustietoja, joiden mukaan pohjoisessa, itse asiassa silloisessa Itä-Suomessa elivät Euroopan viimeiset ihmissyöjät.
Tätä ei uskalla kukaan kehua, koska ohjaajan referenssit olivat aikoinaan varsin kovat (Die Hard, Predator) ja hän marssi kesken tuotannon ulos. Kaikki kriitikot ovat teilanneet ja kalliskin oli. Silti paljon parempaa viihdettä kuin vastaava kaupallinen floppi Waterworld.
Käsikirjoituksen ja jälkihoidon tehnyt Michael Crichton lentää taas tassuilleen. On silti epäuskottavaa, etteivät kyläläiset tiedä lähiseutunsa olioista. Ketä ja miksi, sitä ei kerrota.
Luolakohtauksissa kuva on rakeinen, muuten erinomainen. Surround-äänten suurta juhlaa. Viikinkien alkuruotsia on kiva kuunnella. Kieli muuttuu tyylikkäästi, mutta turhan helposti englanniksi, kun sankari (Antonio Banderas) oppii tavoille. Ei ekstroja. (PS)