A­ki Kau­rismäen uh­kai­lut eläköi­ty­mi­sestä oli­vat höpöhöpö­pu­het­ta. Ny­kyi­nen maail­man­ti­lan­ne on pa­kot­ta­nut val­veu­tu­neen elo­ku­van­te­kijän ta­kai­sin työ­maal­le. Maa­han­muut­to-on­gel­miin kes­kit­tyvän Sa­ta­ma­kau­pun­ki-t­ri­lo­gian toi­nen osa, Toi­von tuol­la puo­len, val­mis­tui so­pi­vas­ti, kes­kus­te­lun vel­loes­sa kuu­mim­mil­laan.

Älkää ymmärtäkö vää­rin. Minä ra­kas­tan Aki Kau­rismäen tyy­liä. Pel­kis­tet­tyjä la­vas­tei­ta, huo­lel­li­ses­ti ra­ken­net­tu­ja ja va­lit­tu­ja miljöitä. Esi­tys­tai­teen la­ko­niaa, yk­sin­ker­tai­sia ta­ri­noi­ta, vähäo­sais­ten vä­kevää puo­lus­ta­mis­ta.

On kui­ten­kin ole­mas­sa ta­pauk­sia, jois­sa tai­teen­te­kijän kä­denjäl­ki kai­kes­sa tun­nis­tet­ta­vuu­des­saan ko­hoaa lop­pu­tu­los­ta tär­keämmäk­si. Oh­jaa­jan ta­va­ra­merk­ki muun­tuu kitc­hik­si, ai­na nau­ret­ta­vuuk­siin as­ti. Tyy­li­la­ji nap­paa ku­ris­tu­sot­teen te­kijästään. Sisäi­nen nor­mis­to ra­joit­taa elo­ku­van mah­dol­li­suuk­sia. Tai­tei­li­ja muun­tuu tai­det­taan tär­keämmäk­si. Pa­him­mil­laan, tai­tei­li­ja vieläpä us­koo omaan yli­ver­tai­suu­teen­sa.

Toi­von tuol­la puo­len on ää­rimmäi­sen it­se­riit­toi­nen elo­ku­va. Se yrittää näyttää kä­destä pitäen ja etu­sor­mel­la osoit­taen, kuin­ka val­tiol­li­set ko­neis­tot eivät ymmärrä maa­han­muut­toon liit­tyvää ki­pe­ryyttä. Elo­ku­va va­lis­taa val­heen kei­noin. Hol­hoo­va ja al­le­vii­vaa­va ote ok­set­taa. Lä­hes­ty­mis­ta­pa toi­mi­si ken­ties ala­kou­luikäi­siin, kau­rismä­keläi­sen il­mai­sun fa­ni­kun­nal­le elo­ku­va on kui­ten­kin pak­sua vel­liä. Suo­ma­lai­sen oi­keusjär­jes­telmän suo­rit­ta­mat, lä­hes ar­ja­lai­sel­la te­hok­kuu­del­la lau­su­tut kään­ny­tyspäätök­set esi­tetään pe­rus­teit­ta. Perään lei­ka­taan Mat­ti Röngän ank­ku­roi­ma uu­tispätkä Alep­pon pom­mi­tuk­sis­ta. Kah­den toi­sis­taan ir­ral­li­sen pa­la­sen vil­pil­li­nen yh­dis­telmä on niin sisällöltään kuin to­teu­tuk­sel­taan­kin Aki Kau­rismäen elo­ku­van­te­kijäu­ran su­rul­li­sin ja syn­kin het­ki.

Va­ka­va ai­he vet­tyy jo­ka puo­lel­ta. Pääl­le­lii­ma­tut koh­tauk­set ty­pe­ri­ne vit­sei­neen, oh­jaa­jal­le tyy­pil­li­set, ä­kil­li­set ja pe­rus­teet­to­mat mu­siik­kie­si­tyk­set re­pivät ra­ken­net­ta. Ra­vin­to­lay­rittäjä Wikströ­min (Sa­ka­ri Kuos­ma­nen) ja tur­va­paik­kaa ha­ke­van syy­ria­lai­sen Kha­li­din (S­he­rwan Ha­ji) rei­tit yh­tyvät ty­peräs­ti. Esi­tys­muo­don tö­keröys imee lo­put­kin me­hut tyhjän pääl­le ra­ken­ne­tus­ta elo­ku­vas­ta.

Pitkä elo­ku­va ei voi ol­la pelkkä tyy­li­pis­te. Ei vaik­ka vii­van al­la lu­ki­si Aki Kau­rismäen ni­mi. (VA)